9. toukokuuta 2010

Piimäskonssit äidille


Äitienpäivänä piimäskonssit äidille aamiaiseksi. Ihania uunituoreita lämpimiä skonsseja, aikaisin samana aamuna isän kanssa leivottuja piimäskonsseja.


Scones, siis suomalaisittain skonsseja, on sekä suolaisia että makeita, nämä lienevät olevan alkuperältään irlantilaistyyppistä soodaleipää. Reseptejä on pilvin pimein ja niissä käytetään yleensä maitoa ja voita mutta tässä vuosein saatossa hieman muuneltu helppo ja nopea resepti, oivallinen apu aikaisin aamulla unenpöpperöiselle isälle jälkikasvun kera jonka avulla loihtia äitienpäivän aamiainen. 

Mamman omenahilloa skonssilla
Kaikki vain ainekset vain kulhossa sekaisin vähän taikinan ”lättäämistä” pellille ja uuniin, ei mitään nostatusta eikä kaulimista. Skonssit sopivat sekä ”makeina” hillon kanssa tai ”suolaisina” juuston tai leikkeleiden kera. Tästä tulee kaksi leipästä jotka voi joko syödä heti uunilämpiminä tai tehdä isomman satsin ja pakastaa. Skonssit lämpiävät leivänpaahtimessa jos ovat halkaistuja ennen pakastamista.

Rei'itetty ja leikattu skonssi ennen uunia
Piimäskonssit
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraleseitä
2 dl piimää
½ dl maissiöljyä
½ tl suolaa
1 tl sokeria
2 tl leivinjauhetta

Pane uuni lämpiämään 225° C. Levitä uunipellille leivinpaperi. Sekoita kulhossa kaikki ainekset kunnes olet saanut siitä aikaiseksi hieman löysähkön taikinan. Jaa taikina kahteen yhtä suureen osaan jotka nopeasti muovaat jauhotetuilla käsillä palloiksi. Litistä pallot leivinpaperille noin 1 cm paksuiksi pyöreiksi lätyiksi. Leikkaa lätyt neljään osaan leipäveitsellä ja tee niihin pieniä reikiä sattumanvaraisesti sinne tänne haarukalla. 

Paista leivät noin 10-15 minuuttia kunnes Sconesit ovat kauniin kullankeltaisia. Anna hieman jäähtyä ennen Skonssien halkileikkaamista. Tarjoa uunin lämpiminä voin ja hillon kera äidille teen tai kahvin kera tarjotimelta sängyssä. Tarjoile skonssit mansikkahillon ja tai omenamarmeladin kanssa.
Valmiit skonssit jäähtymässä voipaperilla pellillä





Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...