15. heinäkuuta 2010

Mamman mansikkahillo


Mamman makea mansikkahillo. Tuoreista mansikoista kotona valmmistettu herkullinen makeaa mansikkahillo, Mamman mahtava mansikkahillo.

Mansikat ovat nyt parhaimmillaan ja niiden hinta ei tästä enää halpene joten kannattaa ottaa härkää sarvista ja hyödyntää ne talvella nautittavaan muotoon. Ostimme 10 kiloa mansikoita, osa menee pakkaseen kokonaisina, osan soseutan ja suurimman osan hilloan ja mehustan.

Mamma, siis äitini äiti, teki ihanaa mansikka hilloa jossa marjat pysyvät kokonaisina. Olen itse tehnyt mansikka hilloni samalla reseptillä jo siitä asti kun sain häneltä hänen ”Suuren keittokirjansa”, reilut pari vuosi kymmentä sitten. Kirja on Otavan painama ja vuodelta 1943 ja resepti löytyy sieltä alkuperäisessä ulkomuodossaan sivulta 705, josta tämä resepti on suoraan skannattu. Tästä kirjasta on vuosien mittaan tullut minulle ruoanlaiton peruskirja, josta monta kertaa haen inspiraatiota tai vankka tietoa ruokiini. Mamman mansikka hillo siirtää minut oitis lapsuuteen. Hassua että tuoksut ja maut voivat siirtää meidät muistoissa taaksepäin tai aivan toiseen paikkaan sekunnin murto-osassa.


Vanhoissa keittokirjoissa on aivan yhtä hyvät reseptit kuin uusimmissa tämän päivän keittokirjoissa, paisto lämmöt ja ajat vain ovat puutteellisia modernin ajattelu tavan mukaan mutta kyllä maalaisjärjellä niistä selviää. Tässä reseptissä lisätään hilloon vettä, ja olen vuosien mittaan kokemuksella ottanut osan mansikan liemestä talteen mehupulloon. Samalla vaivalla tulee tehtyä kaksi asiaa kerralla. Mansikkamehua voit myös valmistaa mansikoita tai mehau keittämättä. Teet sen helposti seuraamalla reseptiäni keittämätön vadelmamehu jossa tuoreiden vadelmien sijaan käytät mansikoita, muuten menetelmä on aivan sama.

Mamman mansikkahillo

1 kg marjoja
750 g sokeria
3 dl vettä

Marjat puhdistetaan hyvin., useimmat marjalajit voi huuhtoa. Vaapukoita ei kuitenkaan pidä huuhtoa, ei myöskään puutarhamansi­koita, jos ne eivät ole multaisia. Sokeri ja vesi sekoitetaan hillokattilassa. Kun sokeri on osittain liuennut, kattila asetetaan hiljaiselle tulelle. Liuoksesta kuoritaan vaahto tarkkaan. Kun se On kirkasta ja pisara liuosta sormien välissä kokeiltaessa venyy lankamaiseksi, marjat pannaan siihen ja kattilaa pudistetaan, jotta marjat painuisivat liuokseen. Hillo keitetään hiljaisella tulella hämmentämättä. Kattila nostetaan tulelta ja sitä pudistellaan, hillosta kuoritaan vaahto tarkkaan ja se saa uudelleen kiehua. Näin menetellään moneen kertaan, kunnes marjat painuvat liuokseen ja jakautuvat siihen tasaisesti. Kun liuos on kirkasta ja vähän saonnutta, hillo on valmista (noin 1/2 tunnin keittä­misen jälkeen). Kattila nostetaan tulelta, hilloa pudistellaan ja vaahtoa kuoritaan vielä, kunnes enin kosteus on haihtunut. Pudistettaessa marjat täyttyvät nesteellä ja tulevat täyteläisemmän näköisiksi. Hillo kaadetaan purnukkoihin. Seuraavana päivänä valetaan parafiinia pinnalle, ja purnukat sidotaan kiinni.

Oma kommenttini; hilloa kannattaa keittää vajaassa kattilassa koska sokerilla jossain vaiheessa tuppaa olla tapana kuohahtaa yli. Itse säilön hillon heti kuumana hyvin pestyihin lasipurkkeihin jotta niihin muodostuu tyhjiö ja hillon säilyvyys pitenee. Siirrä hillo vasta sen jäähdyttyä jääkaappiin tai kylmäkellariin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...