11. heinäkuuta 2010

Mintulla maustettu hedelmäsalaatti


Minttuinen marjaisa hedelmäsalaatti. Mintussa marinoituja marjoja ja hedelmiä raikkaassa hedelmäsalaatissa. Tuoreella mintulla balsamietikassa marinoituja tuoreita kirsikoita, mansikoita ja persikoita.  Vaivaton ja nopea aromaattinen hedelmä ja marjasalaatti, herkullista kesänautintoa ja oivallinen päätös pitkäksi vevyneelle brunssille.

Ensimmäisen bloggausvuoden aikana minulla oli usein vaikeaa saada julkaistua tekstejä teknisten ongelmien vuoksi, ja tämä ihana kesäresepti jäi silloin ilman tekstiä, sain vain tänne liitettyä kauniin kuvan ja unohdin asian joksiski aikaa. Kun taas huomasin asian jäin odottamaan kunnes joku minulle asiasta olisi huomauttanut, mutta vieläkään kukaan ei ole minulla asiasta huomauttanut, vaikka teksti on tähän mennessä luettu jonkun kertaa joten päätin julkaista sen nyt sen tekstillä joko on ollut kaksi vuotta odotuslistalla.

Balsamietikkaa

Mansikat maistuvat mahtaville kun niiden sekaan lorauttaa tilkan balsamietikkaa, ja minttu on jo hyväksi todettu kumppani mansikoille. Tämän salaatin marinoiminen onnistuu vain tuoreilla marjoilla ja hedelmillä, ei pakastetuilla tai säilykehedelmillä. Vain tuoreet raaka-aineet takaavat herkullisen maustumisen.

Tarjoile minttuinan hedelmäsalaattia miedosti vaniljalla maustetun vispikerman, Mascarponejuuston tai smetana kanssa, hapahko smetana on yllättävän hyvä yhdistelmä aromaattiselle tummassa balsamietikassa maustuneille hedelmille. Tähän suosittelen että käyätä vihreminttua piparmintun sijaan, piparmintulla saat liian hammastahnamaisen maun joka ei välttämättä sovi tähän jälkiruokaan.

Jälkiruoka on nopea ja helppo valmistaa, puhtaat kuivahtaneet marjat ja hedelmät vain tuoreen mintun, balsamietikan ja sokerin kanssa maustumaan noin viideksi minuutiksi ja se on valmista nautittavaksi. Älä kuitenkaan anna salaatin tekeytyä liian pitkään, sokeri ja balsamietikka vetävät nestettä marjoista ja hedelmistä ja niistä tulee ajan kanssa rumia. Tällä reseptillä saat raikasta ja hieman tavallisesta poikkeavaa raikasta jälkiruokaa neljälle.

Minttussa marinoitu hedelmäsalaatti

300 g tuoreita mansikoita
300 g tuoreita kirsikoita
5 oksaa tuoretta minttua
4 nektariinia tai persikoita
3 rkl tummaa balsamietikkaa
2 rkl sokeria

Huuhtele minttu huolellisesti ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Huuhtele kaikki hedelmät ja marjat huolelliset ja anna niiden kuivahtaa lävikössä. Mittaa sokeri ja balsamietikka isoon kulhoon ja sekoita. Paloittele hedelmät sopivan kokoisiksi suupaloiksi, halkaise kirsikat ja poista niiden kivet. Riivi mintunlehdet irti varista ja lisää ne hedelmien sekaan ja sekoita. Anna salaatin tekeytyä viitisen minuuttia ja annostele se kauniisiin annoskulhoin ja tarjoile se heti.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...