5. heinäkuuta 2010

Salaattia ja yrttejä



Tammenlehti salaattia, Lollo Rossoa, Rucolaa, Frisee salaattia, Salanovaa, tuoretta basilikaa, timjamia, korianteria ja ruohosipulia. Tuoretta pinaattia, oreganoa, tilliä ja persiljaa, toisin sanoin salaattia ja tuoreita yrttejä.

Tuoresalaatti

Salaatti kannattaa ostaa ruukussa, varsinkin jollei sitä käytä kaikkea heti samana kertana niin se säilyy kauemmin. Ruukkusalaatin voi myös istuttaa isompaan ruukkuun ja pitää sitä vaikkapa keittiön ikkunalaudalla, tai näin kesällä parvekkeella tai terassilla. Näin saat vaihtelua salaattiin, ei tarvitse aina syödä sitä samaa päivä toisensa jälkeen. Osta vaikkapa tammenlehti-, Lollo Rosso-, frisée-, Salanovasalaattia tai Rucolaa niin sinulla on mitä valita mistä tehdä salaattia.

Jotkut salaatin lajikkeet voivat kyllä vanhemmiten muuttua hieman kitkerämmiksi, saman huomaa jos niitä pitkään säilyttää jääkaapissa, joten niitä ei kannata viljellä ruukussa pitkiä aikoja, jollei pidä kitkerästä salaatista kuten esimerkiksi salaattisikurista. Salaatti on aina tuoreena parhaimmillaan.

Salaattikastikkeesta

Kun teet salaatin, voit sekoittaa sen valmiiksi mutta siihen ei kannata lisätä kastiketta kuin vasta juuri ennen tarjoilua. Salaatinkastike vetää nestettä ulos salaatinlehdistä, ja ne nuutuvat ja tummuvat, eivätkä enää ole hyvä näköisiä. Jos jokainen ruokailija itse lisää ottamaansa salaattiin kastikkeen, ylijääneen salaatin voi vielä säilyttää tiiviissä rasiassa jääkaapin viileässä seuraavaan päivään. Tämän jälkeen sekä salaatin maku että ulkonäkö muuttuu huonompaan suuntaan ja lehdet tummuvat, varsinkin leikkauskohdista. Salaattikastikkeen tise lisäämisessä on vain yksi haittapuoli, salaattia ei ole sekoitettu ja se ei ole tasaisesti maustettu.

Jos salaatinlehdet ovat hieman velttoja, niitä voi liottaa haaleassa vedessä, ei siis kylmässä kuten monet tekevät, haalea vesi imeytyy lehtiin paremmin ja salaatti saa takaisin jäntevyytensä. Liian kylmä vesi saa aikaan samat vauriot salaatissa kuin pakkanen. Samaa salaattia ei kuitenkaan kannata liottaa kuin ainoastaan yhden kerran, salaatinlehdet mustuvat nopeammin kuin tuoreet liottamattomat lehdet. Oivallinen salaatin lisä on tuoreet pinaatinlehdet. Voit kasvattaa pinaattiakin ruukussa ja lisätä sitä muun salaatin joukkoon.

Tuore ruukkubasilika

Tuoreita yrttejä


Nykyään kaikista ruokakaupoista saa ostettua tuoreita yrttejä. Itse suosin yrttejä ruukussa jotta voin istuttaa ne isompaan ruukkuun ja leikata niitä ruokaan silloin kuin niitä tarvitsen. Varsinkin ruohosipuli, persilja ja tilli sopivat tähän, mutta ei kannata unohtaa laakerinlehteä, basilikaa, korianteria tai timjamiakaan. 

Yrttien lehtiä voi myös hyödyntää osana salaatissa antamaan lisää makua kuten esimerkiksi Italialaisessa TomaattiMozzarellasalaatissa, Insalata Capresessa, jossa basilika on osa itse ruokalajia ja ei olisi sama ilman sitä. Varsinkin Nigella Lawson käyttää sekä korianteria että persiljaa salaatinlehtien sijasta ja se muuttaa makuelämyksen aivan toiseksi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...