19. tammikuuta 2011

Maailman helpoin täytekakku


Täytekakkua, mansikkahillolla täytettyä kermakakkua, perinteistä syntymäpäiväkakkua päivän sankarille.

En todellakaan ole mikään leipuri, osaan vain pyörittää leivät tuosta noin vaan mutta kaikki leivokset ja kakut ovat aina olleet vaivan takana. Olen tietenkin vuosien mittaan leiponut jos yhden, tai toisenkin kakun, mutta en varmaan koskaan tule olemaan tyytyväinen kakkuihini.

Olen kaikki vuodet noudattanut samaa helppoa reseptiä jonka äidiltäni pikku tyttönä opin. Kakkuun pannaan yhtä paljon kanan munaa kuin sokeria ja jauhoja. Suhde on aina sama, ja helpoiten saat mitattua kaikki ainekset käyttämällä kahta kuppia tai pientä kulhoa. No miksi sitten kaksi kuppia eikä desilitra mitta esimerkiksi?

Sokerikakun leipominen

Yleensä on vain yksi desilitra mitta, ja se sotkeutuu kun siinä mitataan kananmunien määrä. Sen jälkeen se on tiskattava ja kuivattava ennen kuin siinä voi mitata munien sekaan menevän sokerin. No miksi en voi mitata niitä toisinpäin, no joo, mittaa ensin jauhot johonkin josta ne sitten kaadat kakkutaikinan sekaan kun on niiden vuoro, ja mittaa ensin sokeri kulhoon jonka sekaan lisäät munat. Näin tämä onnistuisi vain yhdellä kupilla, mutta minä kun olen tottunut tekemään sen kahdella kupilla, minä jatkan näin vanhasta tottumuksesta. Jos taas olet oikein seikkailunhaluinen voit käyttää kolmea kuppia. Mutta huomaa, jos käytät kuppeja desilitra mitan sijaan, niiden on oltava samankokoisia.

Itse kakku on helppo valmistaa, ainekset oikeassa järjestyksessä toistensa kanssa sekaisin ja uuniin, mutta täytteen ja sen koristelu antaa minulle aina päänvaivaa joten ajaudun hyvin usein toistamaan samaa teemaa. Kesällä koristelen kakut mansikoilla, talvella taas usein säilykepersikoilla ja täytteenä taas käytän usein hilloa tai hedelmäsosetta, kuten omenaa tai banaania. Ja päälle vielä vaniljalla maustettua vispikermaa. Käytän aina säilykehedelmiä omassa liemessään, en halua niihin mitään sokerilientä, täytekakut ovat mielestäni jo muutenkin aivan liian makeita.

Kaikista vaikeinta on valmistaa kakku joka pitää kuljettaa johonkin juhliin, ja kotona kakku on vielä hyvän näköinen mutta perillä tarjoilupaikassa se on voinut saada pari töyssyä kermaan. Maussa ei kyllä ole vikaa, vain ulkonäkö on kärsinyt hieman mutta mitä sille nyt voi.

Anna kakun tekeytyä

Kakusta tulee aina paras kun se on valmistettu päivään ennen sen tarjoilua, silloin se on saanut tarpeeksi aikaa vetäytyä, sen kosteutus on tasapainottunut ja se kannattaa viimeistellä vasta koristella samana päivänä kun se syö. On kuitenkin varottava kostuttamasta kakkua liikaa, ei ole mitään ällömpää kuin vetelä kermakakku josta nestettä valuu ulos kakkulautaselle, puhumattakaan kakun mausta, sitä voisi melkein kutsua kakkukeitoksi ja rakkaan puolisoni sisar on tässä taitolajissa erittäin ansioitunut.

Täytekakku

1 kuppi kananmunia
1 kuppi sokeria
1 kuppi vehnäjauhoja
voita voiteluun
korppujauhoja
mansikkahilloa täytteeksi
vispikermaa päälle
vaniljasokeria
säilyke persikoita liemessä
 
Mittaa isoon kulhoon yhtä paljon sokeria kuin kananmunia. Vispaa sähkövispilällä ne paksuksi, ilmavaksi seokseksi. Tähän asiaan ei kokemukseni mukaan sauvasekoitin oikein toimi odotetulla tavalla. Vispaa muna-sokeri-seosta kunnes voit sen pintaan kirjoittaa kultasi nimen taikinaa vispilöistä valuttamalla. Jos kultasi nimi on pari kolme kirjainta, käytä hänen kumpaakin nimeänsä. Kun nimen kaikki kirjaimet pysyvät pinnalla näkyvissä yhtäaikaa, taikinaa on vispattu tarpeeksi. Lisää nyt jauhot pienissä osissa. Tähän ei saa käyttää sähkövispilää, joko tavallinen vispilä tai ns. nuolija on paras. Sirottele jauhoja taikinan pinnalle ja kääntele ne nuolijalla taikinan sekaan. Varo sekoittamasta likaa ettei taikina lässähdä, mutta kaikki jauhot on kuitenkin saatava tasaiseksi sekoitettua sen sekaan. Tässä voi käyttää apuna ns jauhosirotinta, muttei se ole välttämätöntä, pikemminkin hauska sivujuoni kakun teossa. Jatka lisäämistä jauhoja kunnes kaikki on taikinan seassa ja se on tasaista. Tarkista että kulhon pohjaan ei ole jäänyt jauhoja. Tämä on useimmiten syy jos kakusta löytyy jauhopaakkuja. Voitele kakkuvuoka pehmeällä voilla, mieluiten vuoka jossa on irrotettava pohja ja reunat. Parhaiten teet sen ottamalla talouspaperiin voinokareen jolla tasaisesti sivelet koko vuoan sisältä. Sirottele vuokaan korppujauhoja ja kääntele vuokaa kunnes se on tasaisesti leivitetty. Karista liiat korppujauhot pois vuoasta. Kaada kakkutaikina vuokaan ja paista sitä noin 30–45 minuuttia, hieman riippuen uunistasi ja vuoan koosta. Anna kakun ehdottomasti olla uunissa ihan rauhassa ensimmäisen puoli tuntia, jos uuniluukun avaa liian aikaisin kakku voi lässähtää pannukakuksi. Kakun kypsyyden saat parhaiten selville pistämällä cocktail-tikun kakun keskelle. Jos tikku on kuiva kun vedät sen ylös kakusta, kakku on kypsä mutta jos siihen jää yhtään taikinaa sen paistamista on jatkettava. Kun kakku on valmista ota se uunista ja anna sen jäähtyä kymmenisen minuuttia vuoassa ennen kuin käännät sen. Levitä voipaperi kakkuvuoan päälle ja sijoita joko tarjotin tai leikkuulauta sen päälle. Käännä kakku ylösalaisin pannulappuja käyttäen ja anna sen jäähtyä näin. Puolen tunnin, tunnin päästä kakku on irronnut vuoasta. Leikkaa jäähtynyt kakku kerroksiin riippuen sen paksuudesta. Tavallisesti kaksi kerrosta riittää mutta jos kakku on hyvin paksu (korkea) sen voi jakaa kolmeen kerrokseen joiden väliin tulee täytettä. Valuta persikoista siivilässä pois neste mutta ota se talteen. Aseta kakun alin kerros kakkulautaselle kakkupaperin päälle. Sekoita pienessä kulhossa 1/3 vettä ja persikoiden lientä ja kostuta sillä ruokalusikkaa käyttäen varovasti kakkua. Levitä mansikkahilloa kakku pohjan päälle ja sijoita seuraava kerros paikalleen. Kostuta tämäkin kerros samalla tavalla ja jatka tällä tavalla kunnes kakun päällimmäinen kerros on paikallaan. Kostuta myös se. Peitä kakku muovikelmulla ja anna sen vetäytyä ja maustua jääkaapissa seuraavaan päivään. Persikan voit säilyttää tiiviissä rasiassa myös jääkaapissa. Kaada kerma kulhoon ja lisää sekaan pari teelusikallista vaniljasokeria. Vispaa kerma kunnes se on paksua, muttei siitä kuitenkaan vielä ole tullut voita. Levitä veitsellä kakun päälle tasainen kerros kermaa ja koristele tämä päällinen persikoilla. Leikkaa persikat viuhkan muotoisiksi ja levitä viuhkat kermalle. Lusikoi loput kermat pursotinpussiin ja koristele sillä kakun reunat. Viimeistele kakku pursottamalla kakun reunaan kermaruusuja tai pitsireunus. Säilytä kakku hyvin peitettynä jääkaapissa (jottei jääkaapissa olevien muitten ainesten haju tai maku tartu kermakannuun) kunnes on aika tarjoilla se.
Vispikermalla kuorrutettua täytekakkua
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...