14. helmikuuta 2011

Toast Skagen


Skagen Toast tai Toast Skagen.Tuoreita katkarapuja, majoneesia, tuoretta tilliä ja muikunmätiä rapean voissa paistetun leivän päällä, ruotsalainen klasikko alkuruoka.

Tänään olen pitänyt blogiani 365 päivää, joten huomenna blogilleni tulee ikää 1 vuosi. Olen siis ensimmäisen vuoden aikana saanut julkaistua 245 tekstiä, vaikka tavoitteeni oli julkaista tekstiä vain joka toinen päivä. Tämän ensimmäisen bloggausvuoteni viimeinen päivä sattuu aika sopivasti yhteen ystävänpäivän kanssa joten ajattelin esitellä teille, ystävilleni ja lukijoilleni kaikista eniten rakastetuimman reseptini.

Kun minulta kysytään mistä ruoasta pidän eniten alan luetella kaikkea mitä rakastan, ja olen todennut jo aikoja sitten että makumieltymykseni ovat kausittaisia. Riippuu vuoden ajasta mistä pidän, mutta jotkut suosikit ovat jääneet tullakseen ja tässä yksi niistä. Toast Skagen, tai Skagen Toast, miten sen nyt haluaa sanoa, kummatkin kyllä ovat aivan yhtä oikein. Se ei ole tanskalaista alkuperää, vaikka sen nimen perusteella voisi uskoa. Kuulemani tarinan mukaan tämä alkupala ilmestyi ensimmäistä kertaa purjehduskisan aikana 1965. Vene, jolla tämän ruoan keksijä oli, oli tuulen tyynnyttyä pahasti häviämässä kilpailun joten miehistön mielialaa piti hieman piristää. Koska keittiössä ei ollut mitään muuta kuin niitä aineksia joista tämä koostuu kokki kokosi niistä leivät ja tarjoili. Nimeksi hän kertoi Skagen Toast kun sitä kysyttiin ja sittemmin se ilmestyi ravintola Richen ruokalistoille Tukholmassa joka samainen kokki, Tore Wretman, oli töissä ja myös omisti. Tore Wretman oli aikoinaan myös Tukholman Oopperakellarin keittiömestari.

Skagen Toast on tuoreita katkarapuja majoneesissa aseteltuna voissa paistetun pyöreän leivänpalasen päällä ja koristeltuna muikun mädillä ja vain hyvät raaka-aineet takaavat annoksen herkullisuuden. Käytä voita, kotona tehtyä majoneesia, tuoreita katkarapuja jos vain mahdollista ja muikun mätiä. Niin, tietysti tästä tulisi kaikista paras jos vain, ja kun saisi tuoreita katkarapuja, mikä voi Suomessa olla hieman hankalaa. Joten tuoreiden katkarapujen puutteessa on tyydyttyvä toiseksi parhaaseen, joko pakastettuihin katkarapuihin tai suolaliemessä säilöttyihin katkarapuihin joita nykyään löytyy melkein joka kaupasta. Huomaa vain että nämä ns. tuoreet suolaliemessä olevat katkaravut ovat jo kerran olleet pakastettuja, joten niitä ei enää kannata pakastaa toista kertaa. Hanki niin isoja katkarapuja kuin vain suinkin löydät, muttei kuitenkaan jättikatkaravun pyrstöjä, ja jos katkaravut ovat pakastettuja anna niiden sulaa jääkaapissa yön yli. Katkaravut kannattaa vasta kuoria aivan viime tipassa ennen annoksen valmistusta. Itse kuorin ravut ja panen ne lävikköön, jotta ylimääräinen neste valuu niistä pois. Niitä ei kuitenkaan saa huuhdella, ettei maku häviä viemäriin veden mukana. Liemessä säilöttyjen katkarapujen liemi kannattaa antaa valua pois siivilässä tai lävikössä.

Leivän palasta otetaan pyöreällä muotilla palat jotka paistetaan kullankeltaisiksi voissa, ja jollei sinulla satu olemaan pyöreätä muottia kotona voit käyttää tähän sopivan kokista lasia jolla ota leivästä pyöreän palan.Tätä ylijäänyttä leipää ei muuten kannata heittää pois, vaan voit antaa sen kuivua jonka jälkeen jauhat niistä korppujauhoja. Leivänpalat on ehdottomasti paistettava voissa, meijerivoissa kuten ennen vanhaan sanottiin. Et tässä tapauksessa voi käyttää margariinia, tulos ei edes ole hyvä, saati sitten verrattavissakaan siihen mihin nyt tähdätään. Joten nauti nyt tämän kerran ruoastasi ja siitä mitä panet suuhusi. On myös muistettava että leivän on annettava jäähtyä sen rapeaksi paistamisen jälkeen. Jos lisäät katkaravut ja majoneesin liian kuuman leivän päälle tulos voi pahimmassa tilanteessa olla munakokkelin tapaista mössöä jossa seassa katkarapuja ja paremmassa tapauksessa annos vain valuu pois leivän päältä eikä pysy keossa.

Koko annoksen kruunaa muikun mäti, enkä suosittele myös tämänkään raaka-aineen vaihtamista. Muikun mäti on kuitenkin aika kallista tavaraa, ja sitä saa helpoiten käsiinsä pakastettuna vaikka asuisi pienemmällä paikkakunnalla. Mutta miten sitten vain käyttää osa tästä purkissa olevasta pakastetusta mädistä?

Helpoin tapa on antaa mädin sulaa jääkaapissa kunnes se on vielä jäistä ja kohmeita, mutta siitä voi jo ottaa lusikalla, tai veitsellä leikaten paloja. Lusikoin haluamasi määrä toiseen purkkiin, jossa annat se sulaa valmiiksi, ja pane ostamasi mätipurkki takaisin pakkaseen odottamaan otollisempaa ajan kohtaa. Määrä jota tähän tarvitset, on noin kaksi teelusikallista. Tavoistani poiketen olen tällä kertaa tillin välttelyn sijaan lisännyt sen koristeellisena osana ruokaa, vaikkei siitä alkuperäisessä versiossa ollut tietoakaan. Olen myös valinnut säästää katkaravut kokonaisina jotta annos on näyttävämpi ja koska tänään on ystävänpäivä, on resepti myös sovitettu vain kahdelle syöjälle.

Toast Skagen
200 g katkarapuja
n 40 g muikunmätiä
1-2 rkl majoneesia
2 palaa paahtoleipää
voita paistamiseen
tuoretta tilliä
sitruuna

Ota leivästä pyöreällä muotilla palat. Paista leivänpalat voissa miedolla lämmöllä kunnes ne ovat kummaltakin puolelta kauniin kullan keltaisia. Asettele paistetut leivät lautasille ja anna niiden jäähtyä. Kaada kuoritut katkaravut kulhoon, lisää majoneesi sekaan ja sekoita kunnolla. Asettele katkaravut lusikan avulla keoksi leivän päälle. Lusikoi mätiä päällimmäiseksi annokseen ja koristele tillinoksilla ja ohuella sitruunan palalla. Nauti heti rakkaasi kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...