20. huhtikuuta 2011

Pääsiäisen makea viikunaleipä


Viikunaleipä speltvehnästä pääsisäiseksi. Ihanan pehmeä makeilla vikunoilla maustettua spelttijauhoista leivottua  leipää. Leipä joka on parhaimmillaan samana päivän kun se on leivottu, vielä välttävää pari kolme päivää sen jälkeen, varsinkin aamiaiseksi paahdettuna pelkästään voin kera.

Minulla on viime aikoina ollut vaikka mitä harmeja, ja eniten minua harmittaa se että olin saanut jo kaikki tekstit pääsiäiseksi kirjoitettua ja ruoat valokuvattua ja sitten kone teki tenän,ja kaikki jäi sinne jumiin. Mutta tiedostot ovat ilmeisesti pelastettavissa, joten minulle on luvattu että ne pitäisi olla tämän tulevan viikonlopun aikana saatavissa, mikä sattuu yhteen sen samaisen pääsiäisen kanssa joten niitä tekstejä kuvineen en valitettavasti voi julkaista kuin vasta juhlapyhien jälkeen. Sormet palautuivat jo hyvissä ajoin polttovammoista mutta selkäni on alkanut vasta nyt parin selän niksautuskerran jälkeen vasta palautumaan entiselleen ja nyt voin jo istua vähän pidempiä hetkiä koneella tekstejä näppäilemässä. Olen kuitenkin koko ajan valmistanut ruokaa, ja nykyään muistan jopa kirjoitta ylös mitä milloinkin teen, jos keksin jotain uutta, jollen suoraan koneelle niin käsinkirjoitettuna muistikirja. Joten reseptejä kyllä olisi tuutin täydellä tarjolla mutta, koska haluan tarjota teille, rakkaat lukijat, vähän enemmän kuin vain kirjoitetun reseptin. Haluan jos mahdollista jakaa kanssanne vähän sitä tiedosta ja kokemuksesta jonka vuosien mittaan olen saanut, joten reseptini ilmestyvät siinä tahdissa kun vain jaksan ja ehdin, koska minulla valitettavasti ei ole ketään, joka voisi kirjoittaa tekstit puolestani. Mutta, takaisin tähän varsin ihanaan viikunaleipään.

Pidän varsin paljon leivästä jossa on kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, joten niitä tulee aika ajoin leivottua. Suuri pulmani on että leivon ”näppituntumalla” sen mukaan mitä ruokakomerossani milloinkin sattuu olemaan tarjolla enkä myöskään yleensä kirjaa ylös mitä teen joten tämänkertainen on niitä poikkeuksia koska tällä kertaa muistin kirjata kaiken muistiin. Spelttijauhot ovat helposti leivottavia, ne eivät tarvitse yhtä paljon vaivaamista kuten tavalliset vehnäjauhot joten suosin niitä usein leipää leipoessa. Leivon valitettavasti aina leivät vapaalla kädellä, joten tätä resepti on taas yksi niistä hieman summittaisista, jotka vaativat joko vähän tervettä maalaisjärkeä (jos sitä löytyy) tai ”jo vähän leipiä leiponeen” leipurin näppituntumaa.

Jouduin tässä parisen viikkoa sitten miettimään mitä leivän leipomiseen tarvitsen, kun oloin lupautunut leipomaan leipää mutta minun ei tarvinnut vaivautua ostamaan mitään ja tuoda sitä mukanani ja tulin siihen tulokseen että perusleipä periaatteessa on yksi osa nestettä ja kaksi osaa jauhoja. Siis yhteen mittaan nestettä lisätään kaksinkertainen määrä jauhoja, vähän vaihtelevasti jauhojen karkeuden mukaan. Jo tästä muodostuu leipä, vaikkei se nouse ilman hiivaa ja se on mautonta koska siinä ei ole mitään muuta makua kuin itse jauhot. Tyypillinen aloittajan virhe on lisätä joko liian paljon jauhoja, jolloin leivästä tulee kuiva tai liian vähän jolloin leipä leviää sivuille noustessaan. Leipäreseptejä ei voi seurata orjallisesti, koska jokainen leipä on erilainen. Vaikka sama tekijä tekisi toisen leivän samalla reseptillä ja samasta erästä raaka-aineita samana päivänä, tämä toinen leipä ei välttämättä kuitenkaan ole samanlainen, kuin edellisellä kerralla leivottu. Näin vain on, taikinaa ei vaivata yhtä paljon tai vähän, uuni ei ole yhtä lämmin tms. mikä se ero sitten onkaan.

Tämän leivän on määrä olla pehmeätä joten annan sen nousta puhtaan pyyhkeen alla, kuten myös annan sen jäähtyä liinan alla sen uunissa kypsennyksen jälkeen. Käytin tässä kuivattuja viikunoita ja ne olivat erittäin pehmeitä ja meheviä, mutta jos ostamasi viikunat ovat jo vähän kokoon kuivahtaneita voit kostuttaa niitä liottamalla niitä tilkassa vettä pari tuntia ennen niiden käyttöä.

Leivästä tulee hyvin makeata, joten siihen sopii lisätä vähän tavallista enemmän suolaa jotta se maistuu leivälle eikä makealle vehnänisulle. Se sopii erinomaisesti juustojen kanssa, varsinkin sini- ja valkohomejuustojen kera unohtamatta miten ihanaa se on aamulla paahdettuna eikä se välttämättä edes tarvitse mitään hilloa, vain voita. Säilytä leipä puhtaaseen pyyhkeeseen käärittynä huoneenlämmössä. Viikunaleivän voi hyvin pakastaa, jolloin se kannattaa viipaloida etukäteen. Siten voit ottaa esiin haluamasi määrän viipaleita leipää kun niitä tarvitset. Tällä reseptillä saat joko yhden ison pyöreän leivän tai kaksi pienempää pitkulaista leipää. Voit myös kokeilla rukiisen hapanleivän tai pähkinäisen päärynäleivän leipomista.

Pääsiäisen makea viikunaleipä
25 g tuorehiivaa
5 dl vettä
2 tl suolaa
12 kuivattua viikunaa
4 dl spelttijauhoja
4 dl spelttihiutaleita
1-2 dl vehnäjauhoja

Leikkaa viikunat pikkusormenpään kokoisiksi paloiksi. Murenna hiiva kulhoon ja kaada kädenlämmin vesi päälle. Sekoita vettä kunnes hiiva on liuennut veteen. Lisää suola, viikunat ja spelttihiutaleet ja sekoita kunnolla. Lisää Spelttijauhot ja jatka taikina vaivaamista kunnes se alkaa muodostaa säikeitä ja taikina alkaa venyä. Taikina on vielä aika löysää mutta niin sen pitääkin. Anna taikinan nousta puhtaan keittiöpyyhkeen alla reilut puoli tuntia. Ota taikina jauhotulle pöydälle ja ala vaivata siitä leipää. Lisää jauhoja pienissä osissa, kaikkia jauhoja ei välttämättä tarvitse lisätä. Vehnäjauhot ovat tarkoitettu leivän leipomiseen. Pyöritä leivästä joko yksi sileä leipä tai kaksi sileätä pitkulaista leipää. Aseta leipä uunipellille leivinpaperin päälle. Tomuta pienen siivilän läpi ohut kerros vehnäjauhoja leivän päälle ja leikkaa sen pintaan kolmesta neljään vinoa viiltoa terävällä veitsellä. Anna leivän nousta reilun puolituntia, tai jopa kokonaisen tunnin, pyyhkeen alla. Kokeile leipää varovasti sormella painamalla siihen reikä, jos leipä ponnahtaa nopeasti takaisin eikä siihen jää kuoppaa, se on noussut valmiiksi ja sen voi paistaa uunissa. Jos reikä ei heti täyty ja ponnahda takaisin sen pitää vielä antaa nousta lisää. Paista leipä keskellä uunia 200 asteen lämmössä noin puoli tuntia. Leivän kypsyyden tiedät kun käännät leivän ylösalaisin ja varovasti koputat sen pohjaan, jos ääni on kumea ja ontto, leipä on kypsää. Jollei leipä kumahda, anna sen kypsyä lisää uunissa. Ota leipä ulos uunista, anna sen edelleen olla pellillä ja peitä se pyyhkeellä. Anna leivän jäähtyä pellillä pyyhkeen alla ensimmäiset viisitoista minuuttia. Kääri tämän jälkeen leipä puhtaaseen keittiöliinaan ja anna sen jäähtyä kokonaan. Leipää on kaikista helpoin leikata vasta kun se on aivan jäähtynyt vaikka se onkin herkullisinta uunista suoraan lämpimänä voin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...