24. toukokuuta 2011

Senchatee sorbetti



Kylmää sorbettia vihreästä Sencha teestä viilentämään kuumaa hellepäivää, tai viileätä jälkiruokaa. Tämä sopii myös hyvin ns. väliruoaksi.

Olen 1980-luvulta lähtien harrastanut japanilaista ruokaa, kausittain paljonkin vaikken koskaan oikein innostunut tästä niin tunnetusta sushista. Olen aina ollut paljon innokkaampi sashimin syöjä joka nyt suomalaiselle ei ole sen kummempaa, siis raa’an kalan syöminen, kun graavilohta ja graavisiikaakin syödään.

Vihreä tee on ollut olennainen osa tätä japanilaista ruokaa, enkä oikein osaa ymmärtää miksi siihen pitäisi yhdistellä jotain viiniä, olut nyt vielä jotenkin menettelee. Olen japanilaisissa ravintoloissa tottunut juomaan vihreätä teetä kannukaupalla, tavallista Genmaicha ja Senchateetä, siis vihreätä teetä jossa paahdettuja riisinjyviä seassa. Lämmin teen muuten on tosi hyvä ruoka juoma, ja sopii hyvin sakeen kera, oli se sitten kylmää tai lämmintä. Vaikkemme ole täällä Suomessa tottuneet lämpimään ruokajuomaan, on se toista esim. Brittiensaarilla, jossa teetä yleiseesti juodaan ruoan kera, itse iltaruokaa kutustaan jopa teeksi, Tea, jossa tee perinteisesti on mustaa, fermentoitua teetä, samaa jota meilläkin useimmiten juodaan täällä Suomessa.

Japanissa taas juodaan vihreätä teetä, joka periaatteessa on sitä samaa teetä mutta jota ei ole fermentoitu. Jollet ole koskaan kokeillut vihreätä teetä, on Genmaicha tee paras vaihtoehto jolla aloittaa. Genmaicha sisältää vihreän teen lisäksi paahdettuja riisinjyviä joten teen maku ei ole niin kitkerä, ja Genmaicha on suomeksi käännettynä ruskeariisitee. Sencha taas tarkoittaa tavallista vihreätä teetä ja Macha on sen jauhettumuoto jota käytetään teeseremonioissa. Vihreä tee on todettu varsin terveelliseksi, siinä on paljon antioksidantteja flavonoidien muodossa. Tutkimusten mukaan vihreä tee voi säännöllisesti juotuna ehkäistä muunmuassa sydänsairauksia ja hampaan reikiintymistä sekä alentaa kolesterolia.

Vihreä tee sisältää karoteenia, A-vitamiini esiastetta, C-vitamiinia ja hivenaineita kuten mangaania, kromia, seleeniä ja sinkkiä. Vihreätee sisältää noin puolet vähemmän kofeiinia kuin musta tee, kun samankokoinen kuppi kahvia sisältää 2-3 kertaa enemmän kofeiinia kuin musta tee. Mutta, tässä on taas kerran huomatta että riippuen teenlaadusta, missä se on viljelty, miten se on kerätty ja miten sitä on käsitelty vaikuttaa sen ominaisuuksiin, ja myös siihen miten terveellistä se oikeasti on. Jossain päin maailmaan ensimmäinen teen haudutus kaadetaan pois, koska se on juomakelvotonta ja vasta toista juodaan, tämä koski jotain hyvin kallista käsipoimittua valkoista teetä, jollen muista aivan väärin.
 
Nyt kun taas kesä on tulossa, ja jos tästä kesästä tulee yhtä kuuma kuten viime kesästä, tässä on hyvä tapa nauttia vihreän teen terveysvaikutuksista. Valmista vihreästä teestä sorbettia, tapa jonka ole monta kertaa todettu hyväksi tavaksi saada vaihtelua kuumaan teehen. Tämä sorbetti on myös hyvä jälkiruoka kun olet käyttänyt keltuaiset Bearnaise- tai Choron kastikkeeseen, sorbetti on myös hyvä väliruoka, ns. ”cleanse palate” samoin kuten mangosorbetti.

Käytin tässä valmiita teepusseja ja isoja sellaisia joten ne vastaavat noin ruokalusikallista irtoteetä, siis teelehtien muodossa, ei jauhettuna Macha-teenä. Tämän sorbetin makeus on itse arvioitava, tämä on vain suositus ja teen hauduttua valmiiksi lisätään sokeri jolloin sitä on maistettava jotta sen makeuden saa sellaiseksi kuin itse haluaa. Henkilökohtaisesti en halua sorbetistani liian makeata, eikä se hyvin makeana myöskään sovi tähän kyseiseen ”suunneutraloimiseen”. Vihreässä teessä on kuitenkin varsin kitkerä maku joka on huomioitava ja täten sokeria on lisättävä siihen oman tarpeen mukaan. Oman maun lisäksi myös itse tee vaati erimääriä makeutta, joten kokeile miten paljon itse haluat ja paljonko itse tee vaatii kerrasta toiseen vaihdellen, teen pitää olla makeata. Valkuaisten lisääminen ja pakastus ja sekoittaminen, jolloin teen sekaan lisätään ilmaa, laimentavat makeutta joten sokeria voi hätätapauksessa lisätä valkuaisiin, mutta vasta niiden kuohkeaksi vispaamisen jälkeen. Sorbetin valmistus on periaatteessa aivan sama käsin sähkövispilällä kuin jäätelökoneella, se valmistetaan aivan samalla tavalla kuten mangosorbetti, mansikkajäätelö tai avokadojäätelö. Säilytä sorbetti kannellisessa astiassa ja se kannattaa syödä parin kolmen päivän sisällä sen valmistamisesta. Tämän jälkeen kiteet tulevat kovemmiksi, sorbetti kyllä säilyy vaikka vuoden pakkasessa mutta sen koostumus muuttuu kovemmaksi eikä se enää ole yhtä hienojakoista ja sileää kun silloin kun sen valmistit.

Sorbetti senchateestä

4 pussia vihreätä teetä
1 l vettä
2 ½ dl sokeria
2 munan valkuaista

Mittaa puolet vedestä kattilaan. Lisää sokeri sekaan ja lämmitä sitä miedolla lämmöllä kunnes kaikki sokeri on sulanut. Anna sokeriliuoksen jäähtyä kokonaan. Kiehauta puolet vedestä ja pane tee siihen hautumaan. Anna teen hautua viisi tai korkeitaan kymmenen minuuttia. Mitä kauemmin teetä hauduttaa sitä kitkerämpää siitä tulee. Ota pussit pois teestä, tai siivilöi se jos käytit irtoteetä. Lisää sokeriliuos teen sekaan ja sekoita. Maista nyt teetä, ja lisää sokeria jos se ei mielestäsi ole tarpeeksi makeata. Anna teen jäähtyä aivan kokonaan. Kaada seos koneeseen, tai pane se laakeaan astiaan pakkaseen. Vispaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Kun seos alkaa jähmettyä, (tämä tapahtuu noin parin tunnin jälkeen pakkasessa) lisää siihen valkuaiset suoraan koneeseen, ja pakkaseen vuokaan sähkövispilän avulla koko ajan sekoittaen. Anna koneen jatkaa loppuun kunnes se on valmista, ja käsin vispattu takaisin pakkaseen noin neljäksi tunniksi. Tarjoile joko makeana jälkiruokana vispatun kerma kanssa, tai sinällään väliruokana isomman menyyn lomassa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...