16. kesäkuuta 2011

Salaattia, ituja ja versoja


Vihreitä versoja ja ituja, idätettyjä siemeniä jotak versoneet, minikokoista salaattia ja vihannesten versoja. Mini vihreää ruokaan.

Nyt kun kevät on jo väistymässä kesän edessä, on aika alkaa harventaa kasvimaahan kylvettyjä siemeniä, mutta mitä sinä teet näille siemenille heitätkö ne pois ja kompostiin?

Ei, älä haaskaa niitä ja syötä harakoille, nämä ovat hyvää ja terveellistä syötävää jotka kannattaa hyödyntää ja ne ovat herkullista ruokaa joka muuten menisi sivu suun. Ulkomailla on jo jokin vuosi käytetty minisalaatteja ja pienen pieniä versoja ruokaan gourmet ravintoloissa, ns. "Microgreens" ja "Minisalads" ja monille huippuravintoloille kasvatetaan varta vasten pienen pieniä taimia ja versoja joita he käyttävät ruoka-annoksiensa esille panoon ja niiden viimeistelyyn.

Tämä on elävää raakaa ravintoa, ja vielä parempi syy tähän omien versojen hyödyntämiseen on viime aikoina mediassa pyörinyt Ehec-epidemia jonka alkuperää ei ole varmasti saatu varmistettua. Joten harvenna kasvimaasi samalla tavalla kuten aina ennenkin, yhtä ronskilla kädellä, nyt vain otat talteen versot ja peset ne hyvin. Katso että ota talteen vain hyötykasvit, etkä vahingossa ota mukaan rikkaruohoja, jollet ole varma niiden lajikkeesta. Joissakin versoissa on hyvin multaiset juuret, joten ne voidaan pätkäistä käsin. Versot ovat niin hentoja ettei niihin tarvitse käyttää mitään saksia. Tällä tavalla harventamalla muun muassa salaatit, retiisit, porkkanat, punajuuret, salaatit, voit hyödyntää nämä ylijäämäversot salaateissa, wokeissa ja tuoreessa Pestossa jne. Lisää versot ja idut aina wokkiin kypsennyksen loppuvaiheessa, juuri ennen kuin wokin on tarkoitus tarjoilla ja viimeistele tuoreilla yrteillä, kuten korianterilla.


Tässä haluaisin nopeasti viitata viime vuoden tekstiin salaatista ja yrteistä, miten jotkut muuttuvat kitkerämmäksi ajan myötä, kun taas toisiin pidempi kasvatus ei pahemmin vaikuta niiden makuun. Mainitsin jo tässä aiemmin keväällä tämän meille kaikille niin tutun voikukan, ja että sitä voisi itse viljellä pimeässä jotta se olisi niin kitkerä. Voit joko peittää puutarhassasi kasvavia voikukantaimia tai ottaa niitä talteen ruukkuun kasvamaan jossa niitä on kaikista helpoin pitää pimeässä. Salaatti kannattaa aina ostaa ruukussa valmiiksi leikatun salaatinsijaan, se pysyy tällöin tuoreimmillaan, ja voit kuten viime vuonna neuvoin istuttaa kaupasta ostamasi ruukkusalaatin isompaan ruukkuun parvekkeelle kasvamaan josta sitä on iloa pitkin kesää, kuten meillä viime vuonna oli suurta iloa Salanova rosso salaatin taimesta joka kasvoi vain vartta, ja kutsumme sitä nykyään keppisalaatiksi. Näitä ruukkusalaatteja ei myöskään koskaan vaivaa se niin kuuluisa salaatin nuutuminen koska ne ovat tuoreena juuri ennen syöntiä leikattuja, tai mieluummin käsin pienemmäksi revittyjä salaatinlehtiä.

Vaikkei sinulla olisi puutarhaa, voit hyvin kylvää salaattia parvekkeenlaatikkoon, tai pienempiin ruukkuihin, ehdit vielä hyvin. Itse kylvän omaan salaattisekoitusta ja harvennan niitä ajan mittaan. Ostan paria kolmea eri salaattisekoitusta jotka kaikki yhdistän samaan siemenpussiin ja jotka aion käyttää tässä kesän mittaan, ja varmaan pitkälle syksyä mutta sisätiloissa kun halla alkaa taas. Ja jatkan salaatin viljelyä kylvämällä aina uudelleen ja uudelleen kun edelliset salaatit ovat syöty. Jos kasvatat salaattia parvekelaatikossa sinun kannattaa kuitenkin vaihtaa laatikosta multa kun kylvät sinne lisää kasvamaan, kasvit käyttävät melkein kaikki ravinteet loppuun, joten seuraava satsi samassa mullassa ei välttämättä onnistu. Tällä tavalla saat tuoretta itse viljeltyä salaattia koko kesän, ja tämän tuoreempaa ja parempaa ei sitten löydä mistään.

Voikukan lehdet
Versoissa ja iduissa on periaatteessa sama ravintoarvo kuin vihanneksessa jonka verso se on, niissä on paljon proteiinia, hivenaineita ja vitamiineja ja ne eivät sisällä rasvaa paljon ollenkaan, joten niitä voi hyvin syödä jos haluaa noudattaa vähäkalorista dieettiä. Siemenet sisältävät kaiken sen ravinnon kuin niiden kasvu tarvitsee pari ensimmäistä viikkoa alkaakseen kasvaa, joten ne ovat tiivistettyä ravinnetta myös meille. Kaupoista löytyy valmiina versoja joita voit ostaa, mutteivät ne tietenkään ole yhtä tuoreita kuin kotona itse kasvattamat, joten sinun kannattaa itse versottaa siemeniä juuri syömistä varten.

Vegaanit ja kasvisyöjät ovat yleensä paremmin perehtyneet itujen ja versojen ravintona hyödyntämiseen, ja itsekin tutustuin aikoinani kasvisyöjänä idättämiseen jota usein vielä nykyäänkin harrastan. Paitsi että idättämistä voi harrastaa koko vuoden ympäri omassa keittiössään, on pari niksiä jotka ovat hyvä pitää mielessä jotta se onnistuu. Idättäminen hyvin helteisellä kesäsäällä on vaikeata, siemenet happanevat usein ennen niiden itämistä koska ne eivät samalla tavalla kestä pitkiä aikoja liottamista helteellä, tavallinen huoneenlämpö on paras, tai mieluimmin vielä vähän alempi lämpötila kuin huoneenlämpö, muttei kuitenkaan jääkaappikylmä. Jääkaapin kylmyys hidastaa itämistä huomattavasti, jollet nyt sitten halua juuri että ne itävät hitaasti. Itse harrastan enemmän idättämistä talvella kun on pimeätä, mutta se nyt van sopi hyvin tähän asiayhteyteen tänään.

Versoja leivässä
Versominen
Versominen tapahtuu samalla tavalla kuten esikasvatetaan kasveja, siemenet kylvetään sisällä astiaan, parvekelaatikkoon tai kasvimaahan, annetaan niiden versoa jonka jälkeen ne syödään. Tuoreita versoja ei kannatta säilyttää jääkaapissa paria päivää pidempään, mitä pidempi säilytysaika sitä huonommaksi ravintoaineet ovat menneet, tai oikeastaan sitä vähemmäksi ne ovat huvenneet.

Sekä versomiseen että idättämiseen voit käyttää herneitä ja papuja ja voit idättää linssejä, sinimailasta, seesaminsiemeniä, pellavansiemeniä, Rucolaa, retiisiä, maustekrassia, vesikrassia, sinappia, retikkaa, pinaattia, sipulia ja salaatteja.

Kaikkien kasvien siemeniä ei kuitenkaan kannata idättää ja syödä, kuten esimerkiksi tomaatti, munakoiso ja paprika ja myös perunanvarret ovat läheistä sukua toisilleen ja ovat kaikki vihreiltä osiltaan myrkyllisiä. Myöskään riisi ei idä hyvin, se happanee yleensä ennen itämistään kotioloissa.

Kasvien siemeniä kylvetään tavalliseen multaan ja annetaan niiden versoa ja kasvaa vähän aikaa. Tämä vihreä verso leikataan, huuhdellaan ja syödään sellaisenaan. Idättäminen muuntaa itse siementä ja sen proteiinien ainesosat pilkkoontuvat entsyymien avulla meille paremmin imeytyvään muotoon, joten vaikka saisit pavuista ja herneistä ilmavaivoja mutta niiden iduissa et samalla tavalla saa. Voit käyttää idättämiseen periaatteessa kaikki yllämainittuja joita mainitsin versomisen kohdassa. Voit myös kokeilla idättää tattarin jyviä, hirssiä, vihreitä linssejä ja krassia. Voit myös kokeilla soijapapuja, kikherneitä ja japanilaisia kauniin punaisia Azukipapuja jotka ovat hieman vaikeampia saada itämään, mutta ovat maultaan herkullisia. Linssit ovat hyvin helppoja idättää, sanotaan etteivät mungpavut ole yhtä helppoja saada itämään mutta olen onnistunut näidenkin kanssa, alfalfa toiselta nimeltään sinimailanen, taas on helpoin ja sanotaan että se on kaikista iduista niitä eniten ravinteita sisältäviä ja meille terveellisimpiä. Vehnää taas voi idättää vehnäoraaksi josta voi valmistaa vehnänorasmehua, ja jota myös kutsutaan nimellä Rejuvelac, ja oli alun perin Anne Wigmoren keksintö. Samainen Anne Wigmore oli myös elävänä ravinnon-liikkeen perustajia ja ensimmäisiä sen kannattajia.

Salaatin versoja
Idättäminen
Pane siemenet purkkiin veteen likoamaan puoleksi tunniksi jos ne ovat hyvin pieniä ja pariksi tunniksi jos on kyse isoista pavuista. Olen suosiolla antanut papujen joskus liota parikin päivää pimeässä ennen nesteen poistoa. Tätä samaa kikkaan kannatta käyttää ennen kyseisten papujen kylvämistäkin, se nopeuttaa suuresti niiden itämistä. Huuhtele siemenet kunnolla, pane ne purkkiin jossa on kansi, kaada päälle vettä. Pane kansi kiinni ja anna siemenien olla vedessä pimeässä mielellään viileässä paikassa. Kaada aamulla kaikki lävikköön ja anna veden valua pois ja huuhtele siemenet monta kertaa puhtaalla haalealla vedellä. Kaada kaikki vesi pois lävikössä jotta purkkiin jää vain kosteutta. Pane kansi kiinni. Toista huuhtelemista kaksi kertaa päivässä kunnes idut ovat itäneet tarpeeksi ja ne ovat syötäviä. Siemenet itävät noin kolmesta päivästä viikkoon jonka jälkeen ne ovat syötäviä. Jos siemenet ovat hyvin pieniä kuten esimerkiksi sinimailanen, sinappi tai retiisi voit ottaa hyvän niksin käyttöön, joka sopis mainiosti  Pirkka-niksiksi. Kiinnitä kuminauhalla pala puhdasta sukkahousunlahjetta lahje purkin suulle ja kaada vesi pois jollei sinulla ole juustoharsoa jota voit käyttää samalla tavalla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...