25. syyskuuta 2011

Hedelmäistä spelttivehnäpuuroa


Spelttivehnästä keitettyä kuivahedelmillä terästettyä puuroa aamiaiseksi.

Olen kaurapuuron vannoutunut ystävä ja olen syönyt kaurapuuroa, satunnaisesti ruispuuroa, jouluna riisipuuroa ja neljän viljanhiutaleista valmistettua puuroa pienestä lähtien. Puolison toimesta sain speltti vehnästä valmistettuja hiutaleita, jotka tarttuivat mukaan ostosreissulla vahingossa tavallisten spelttijauhojen tilalle. Mietin mitä sillä tehdä, muuta kuin lisätä leipätaikinaan ja kokeilin puuroa. Ei ole meikäläiselle koskaan tullutkaan mieleen valmistaa vehnäpuuroa, se jotenkin vain kuulostaakin niin hölmölle kuin vain voi olla, mutta se ei kuitenkaan ollut pölhömpää, se vehnäpuuro.

Puuroni ovat useimmiten valmistettu hiutaleista, tämä nopeuden takia mutta jauhoja en vain ole pahemmin jostain syystä vielä monesti käyttänyt, ne sopivat mielestäni paremmin vellin tekoon. Mamma kertoi että ennen vanhaan heillä hänen lapsuudenkodissaan kiisteltiin pitikö sen olla velliä vai puuroa, ja yhdelle tytöistä sanottiin saman puuron olevan velliä kun toisella taas se meni paremmin alas puurona. Jälkikasvu onneksi on ollut hyvin puuroon menevää sorttia, joten olen saanut herkutella sillä vuosien mittaan. Joskus nykyään keitän itselleni joskus iltapuuroa, yksinäisinä herkkuhetkinä ja tätä puuroa taas puolisoni joka ei koskaan ole ollut puuroihmisiä maistoi myös ja piti, joten tästä lähtien pitää aina muistaa kysyä haluaako herrakin puuroa, ainakin kun on kyseessä Speltistä valmistetusta puurosta.

Puurossa oleva voisilmä on ollut suurimpia heikkouksiani. Olen kokeillut tavallisen vaikka mitä margariineja ja levitteitä löytääkseni terveellisimmän vaihtoehdon ja valitettavasti en ole meijerivoita maukkaampaa vielä löytänyt. Lisään puuroon aina vähän kauraleseitä niiden sisältämän beetaglukaanin takia ensinnäkin sen verensokerin alentavan vaikutuksen takia, mutta myös jotta ruoansulatus, siis suoli, toimisi paremmin ja säännöllisesti. Voit myös kokeilla riisipuuroa tai ruispuolukkapuuroa jotka ovat hyviä vaihtoehtoja aamiaiseksi.

Puuron ei välttämättä tarvitse olla vain jyvää vaan siihen voit myös lisätä vaikka mitä hyvää. Jälkikasvu kasvatettiin puurolla, ja sitä muunneltiin hedelmillä ja marjoja. Tähän voit käyttää hilloa tai sosetta mutta myös raastetut tai kuivatut hedelmät ja pähkinät käyvät, vähän samalla tavalla kuten myslissä. Jälkikasvun suurinta herkku oli aikoinaan raastettua raakaan omenaa kaurapuuron sekaan, mutta myös kuivahedelmistä valmistettu puurokin kävi. Jos haluat valmistaa omenapuuroa keitä puuro muuten ohjeen mukaan mutta lisää siihen lopuksi juuri ennen tarjoilua saman verran raakaa raastettua omenaa kuin reseptissä mainitaan kuivahedelmiä. Tällöin voit myös vähentää nesteen määrää desilitralla.

Hedelmäistä spelttivehnäpuuroa
6 dl vettä
1 dl kuivattuja aprikooseja, päärynää ja rusinoita
2 dl spelttihiutaleita
½ dl kauraleseitä
1 tl suolaa

Paloittele kuivahedelmät pienemmiksi paloiksi, noin vajaan sentin kuutioiksi. Kaada vesi kattilaan ja lisää hedelmäpalat, suola ja hiutaleet. Kiehauta ylös ja anna hautua miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Muista hämmentää puuroa aika ajoittain. Tarjoile puuro lämpimänä voisilma kera, vaikkei se sitä välttämättä tarvitse.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...