22. marraskuuta 2011

Juhlava herkkupasta


Syksyn sadon juhlava herkkupasta. Pähkinäisiä herkkutatteja ja paahdettua maa-artisokkaa, mehevää häränsisäfileetä ja karamellisoitunutta salottisipulia samettisen pehmeässä kermakastikkeessa tarjoiltuna al denteksi keitetyn Pennen kanssa.

Tietysti paras vaihtoehto on aina tuoreet raaka-aineet kuten tuore suoraan maasta juuri ruokaa varten ylös kaivettu maa-artisokka, tuore häränsisäfilee, tuoreet herkkutatit mutta myös juhlavaan ruokaan voi hyödyntää sitä mitä on käsillä ja uusiokäyttää sitä mitä jääkaapista löytyy, kunhan vain raaka-aineet ovat ne oikeat. Käytin tähän tuoretta häränsisäfileetä, mutta tähän voisi myös hyödyntää ylijäänyttä paahtopaistia, pippurista paahtopaistia, hirvipaistia, paahdettuja maa-artisokkia tms. mutta myös häränlihasuikaleet käyvät jolle muuta ole käsillä. Jos käytät jo kypsennettyä lihaa ei sen tarvitse ruskistua kunhan se vain saa olla kastikkeen seassa lämmetäkseen kunnolla.

Valitsin ruokaan Penne pastan ja tähän voisi tietysti käyttää muutakin pastaa kuin penneä, mutta kastike valuu juuston kanssa pennen sisälle joten suosittelen jotain pastaa jossa on reikä johon kastike voi pesiytyä ja maustaa sen kietoutumalla sen ympärille ja sisälle. Maa-artisokat olivat tuoreita suoraan maasta, joten viittaan niiden käsittelyyn reseptissäni uunissa paahdettuja maa-artisokkia ja maa-artisokkasosetta. En valmista usein kermakastikkeita pastalle, mutta tässä tapauksessa hyvä ystävä joka on vannoutunut kermakastikkeen ystävä tuli syömään, joten tein pastalle hyvin kermaisen juustokastikkeen.

Sekä maa-artisokissa että herkkutateissa on kivan pähkinäinen maku joka korostuu kivasti parmesaanijuustolla. Parmesaanijuusto on suolaista, joten tarkista ruoan maku vasta viimetipalla, ja lisää suolaa vasta juuri ennen tarjoilua, jottei ruoasta tule liian suolaista. Ylimääräinen suola on mahdotonta saada pois ruoasta, joten suolaa mieluummin kevyemmällä kädellä ruoan alkuvaiheessa.

Käytin tähän pakastettuja herkkutatteja joita minulla oli pakastettuna voissa paistettuna, jos käytät tuoreita tatteja ruskista ne kevyesti voissa sipulin ja maa-artisokkien kera. Lisää sienistä ja niiden käsittelystä voit lukea reseptistäni perinteiset suolasienet ja kastike koivunpunikkitatista. Juustona käytin tähän ruokaan Pecorinoa joka on vuohenmaidosta valmistettua Parmesaanin tyyppistä kypsytettyä juusto mutta hätätapauksessa muukin kypsytetty juusto käy. Voit lukea lisää juustoista Raholan syötävien sanojen sivuostolta. Tällä reseptillä saat lämpimän ruoan neljälle ruokailijalle, mutta alkuruokana tai väliruokana siitä riittää 6-8 hengelle ja jos jätät lihan pois sopii tämä ruoka myös kasvissyöjille muttei vegaaneille.

Syksyn sadon juhlava herkkupasta
200 g häränfileetä
300 g Penneä
200 g maa-artisokkia
200 g tuoreita herkkutatteja
2 salottisipulia
2 dl kermaa
1 dl juustoraastetta
suolaa
mustaa pippuria

Viimeistelyyn:
tuoretta persiljaa

Huuhtele persilja huolellisesti ja anna sen kuivahtaa lävikössä tai talouspaperilla. Keitä spagetti hyvin suolatussa, merelle maistuvassa vedessä. Anna kiehua paketin ohjeiden mukaan joka on yleensä noin 8-12 minuuttia. Puhdista herkkutatit ja viipaloi ne. Kuori tai raaputa maa-artisokat ohjeen, paloittele ne puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi ja pidä ne sitruunalla maustetussa kylmässä vedessä kunnes on aika paistaa ne. Kuori sipulit ja viipaloi ne hienosti. Valuta artisokat vedestä ja paista sienet, sipuli ja artisokat voinokareessa. Suokaloi häränliha ja lisää sekin pannulle ja anna ruskistua. Älä unohda sekoittaa välillä. Lorauta päälle kerma ja anna kastikkeen vähän aikaa kiehua kokoon. Valuta keitinvesi pastasta mutta ota desilitra sitä talteen. Lisää pasta ja talteen otettu keitinvesi pannulle kastikkeen sekaan ja anna sen kiehua kokoon kunnes pasta on kermaista ja kastike on sakeaa. Raasta päälle parmesaanijuusto ja sekoita kunnolla. Annostele pasta lämpimille lautasille ja viimeistele annokset persiljansilpulla.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...