12. helmikuuta 2012

Taramaa blineille


Taramaa, tai taramasalataa blinien seuraksi. Herkullisen punertavan vaalea lohesta ja mädistä valmistettu tarama sopii oivallisesti blinien kanssa, tarama hieman erikoisempi lisuke perinteisille blineille.

Blinit mädillä on meilläpäin perinteinen tapa syödä blinejä nyt näin tammi ja helmikuussa ja Tarama on tavallisesta vahvasti eroava tapa tarjoilla ne jokavuotiset tattariletut mädin kera. Harvempi varmaan on edes kuullutkaan puhuttavan Taramasta mitä nyt mahdollisesti hämärästi Kreikassa käynnin yhteydessä. Tarama on kreikkalaista alkuperää, samaa Taramasalataa jota käytetään dippikastikkeena mezenä aperitiivien kera ennen ateriaa, tai samalla tavalla kuten reseptissäni crudites chiliaiolikastike tai Guacamolea ja Hummusta vain leivän dippaukseen.

Maiston Taramaa juuri blinien kera ensimmäistä kertaa vuosia sitten opiskeluvuosinani Pariisissa. Rue de Rosiersin varrella Maraisin korttelissa oli aikoinaan juutalainen ravintola nimeltään Jo Goldberg, aivan nurkan takana missä ystävättäreni edelleen asuu ja jossa tarjoiltiin blinejä ja Taramaa. Sekä blinejä että Taramaa sai myös ostettua valmiina mukaan ja ole missään tavannut yhtä hyvää Taramaa. Tiedän että Goldberg’s valmisti omansa tuoreena joka päivä.

Tämä minulle tutuksi tullut Tarama on kermaista, pehmeätä tahnaa joka on valmistettu kalan mädistä johon on lisätty joko maidossa tai kermassa kostutettua valkoista leipää ja maustettu sitruunamehulla ja hienonnetulla sipulilla ja emulsioitu oliiviöljyllä kermaiseksi tahnaksi. Kaupoissa myydyt Taramat sisältävät aivan turhia lisäaineita, kuten munankeltuaista, elintarvikeväriä, perunajauhoja, liivatetta sun muuta joita alkuperäisessä Taramassa ei ole ollenkaan ja onneksi sitä on todella helppoa itse valmistaa kotona.

Oikeasti Tarama valmistetaan savustetusta turskan mädistä ja turskan ollessa uhattuna, olen todennut savustetun siianmädin olevan vailla vertojaan sen korvikkeena mutta myös kirjolohen mäti kelpaa. Kuten mainitsin Taraman koostuu suurelta osaltaan oliiviöljystä, joten jollet välttämättä pidä oliiviöljyn mausta, voit korvata sen vaikkapa rypsi tai manteliöljyllä. Lohi jota tähän käytetään pitää olla esikypsytettyä, kuten keitettyä tai säilykelohta suoraan purkista ja tähän voisi esimerkiksi hyvin hyödyntää ylijäänyttä kokonaisena keitettyä kirjolohta. Valmista blinit joko perinteisten blinien tai karjalaisten hapanjuurella nostettujen blinien ohjeen mukaan.

Tällä reseptillä saat Taramaa noin neljälle ei liian nälkäiselle tai ahneelle, blininsyöjälle. Kesällä Mezejen dippikastikkeena samalla tavalla kuten Guacamole, Hummus ja chiliaiolikastike jota tarjoilen cruditen kera, siis raakojen vihannesten kanssa Taramasta taas riittää hieman pidemmälle. Tarama on tuoretuote ja se säilyy jääkaapissa korkeintaan pari päivää.

Tarama
150 g siianmätiä
150 g keitettyä lohta
2 rkl hienoksi silputtua sipulia
2 rkl sitruunamehua
2 leivän palaa
1-½ dl oliiviöljyä

Liota leipä vedessä viitisen minuuttia ja purista iistä liika neste pois. Kuori ja silppua sipuli hienosti. Pane leipä tehosekoittimeen ja lisää mäti, lohi, sitruunamehu. Lisää koneen käydessä öljyä kunnes seos on paksua mutta kuitenkin juoksevaa. Kaada Tarama kulhoon ja anna sen asettua jääkaapissa pari tuntia. Ota Tarama esiin puolisen tuntia ennen sen tarjoilua. Tarjoile Tarama joko vastapaistettujen blinien kanssa tai dippikastikkeena.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...