31. toukokuuta 2012

Vegaanipyttipannu



Vegaania pyttipannua tofusta ja lantusta, porkkanasta sekä palsternakasta, tai vaihtoehtoisesti hyödyntäen tähteeksi jääneitä vihanneksia uusiokäyttämällä ne pyttipannuun.

Keväällä minulla menee aina tavallista pahemmin viikonpäivät sekaisin kun on keskellä viikkoa ja viikonloppujen jatkeena kaiken maailman eri juhlapyhiä sun muita kissanristiäisiä joten eilisestä hieman viivästyneenä vegaanina keskiviikkona ajattelin viimeisenä Hävikistä herkuksi tempauksen kirjoituksena käsitellä vegaani pyttipannua, johon on pari vaihtoehtoa. Joko valmistaa sen tähteistä käyttäen tofua, tai valmistaa sen samalla tavalla kuin kasvispihvejä kuten punajuuripihvit tai kesäkurpitsapihvit muttei tee taikinasta pihvejä vaan paistaa sen murusina pannulla.

Paloiteltua raakaa lanttua
Tähän käytin tuoretta tofua, tähteeksi jääneitä uuniperunoita sekä lanttua ja palsternakkaa jotka kuution jotta sain sen jääkaapin pohjalta pois. Jos vihannekset ovat hieman nahistuneita voi niitä liottaa puolisen tuntia haaleassa, tai jopa kylmässä vedessä, tässä ajassa en imevät itseensä niin paljon nestettä että ovat melkein kuin uuden veroisia, ainakin ulkonäöltään, ravintoainesisällöstä taas en mene takuuseen. Näitä virkistettyjä nesteytettyjä vihanneksia ei kuitenkaan kannata panna takasin jääkaappiin, vain ne freeshataan niiden käytön yhteydessä, nesteytetyt vihannekset pilaantuvat paljon nopeammin kuin käsittelemättömät yhtä vanhat jääkaapissa. 

Kaikki vihannekset raakapaistettiin, siis ne jotka eivät olleet tähteeksi jääneitä ja tällä tavalla vihannekset maistuvat hieman erille kuin jos ne keittäisi ennen niiden paistamista. Ne saavat makeamman paahteisemman maun, joka sopii erittäin hyvin tofun kanssa joka on vähän kitkerä maultaan. Tähteeksi jääneet uusiokäyttöön hyödynnetyt vihannekset tarvitsee vain saada tarpeeksi lämpimiksi jotta ne voi syödä, raa’at uudet vihannekset taas paistetaan pidempään jotta ne saavat sen paahteisin maun ja vähän väriä pintaan. Käytin tähän maustamatonta tofua, mutta savustettu tai marinoitukin toki käy, jos siitä pidät. Lisukkeena tarjoilin ananaschutneytä joko taitaa meillä olla kesänhitti koska jouduin sitä jo lisää valmistamaan.  Tähän voit käyttää lantun lisäksi palsternakkaa, naurista, kyssäkaalia tai porkkanaa, mutta yhteinen määrä on sama kuin reseptissä mainittu. Tällä reseptillä saat ruokaa tavalliseen tapaa neljälle hengelle.

Tofupyttipannu
300 g Tofua
200 g lanttua
200 g palsternakkaa
300 g perunoita
1 sipuli
200 g vihreitä papuja
suolaa
pippuria
öljyä paistamiseen

viimeistelyyn:
herneen versoja

Kuori vihannekset ja kuutio ne kaikki samankokoisiksi paloiksi. Kuori sipuli ja hienonna se, valuta Tofusta neste, kuivaa se ja kuutioi myös se samankokoisiksi kuin vihanneskuutiot. Lorauta tilkka öljyä kuumalla pannulle. Lisää sinne sipuli ja raa’at vihanneskuutiot. Lisää pannulle myös vihreät pavut. Pavut voi lisätä suoraan pakkasesta, mutta jos ne ovat tähteeksi jääneitä voit leikata ne lyhyemmiksi paloiksi. Paista kunnes vihannekset ovat saaneet kaunista värin reunoihin ja lisää tähteeksi jääneet jo kerran kypsennetyt vihannekset pannulle. Paista aika ajoin sekoittaen kunnes kaikki vihannekset ovat lämpimiä. Lisää lopuksi tofukuutiot viisimausteen kanssa ja anna niiden lämmetä, koko ajan varovasti sekoittaen. Tarkista pyttipannun maku ja lisää siihen suolaa ja mustaa pippuria oman makusi mukaan. Tarjoile raikkaan vihreän salaatin sekä ananaschutneyn kera.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...