6. heinäkuuta 2012

Lohisalaatti voikukalla



Voikukanlehtiä, tuoretta pinaattia, viinisalaattia graavilohen, retiisien, omenan ja kurkun kanssa pinjansiemenillä höystettynä. Kesäinen kylmä jääkaapissa jäähdytetty lohisalaatti joka sopii sekä helteisenä päivänä lounaaksi tai illemmalla grilliruoan alkuruoaksi.

Voikukka, tai pikemminkin sen lehdet ovat salaatti jota saa luonnosta aivan ilmaiseksi.

Voikukasta voit lukea lisää tekstistäni Voikukka jossa olen kertonut vähän lisää siitä. Meillä voikukkaa käytetään kesäisin melko usein, varsinkin nyt kun meillä nykyään on pieni puutarhuri joka näpsäisee salaateista lehdet ja syö ne. Meillä tosiaan on kaksi kissaa joista nuorimmainen viime vuonna keksi pavunversot ja söi niitä.

Totesin että vaikka ne ovat ihmisille myrkyllisiä ne eivät sitä ole kissoille. Ruusupavuntaimet parvekkeella saivat pahaa kyytiä viime vuonna, ja satoa tuli sen mukaan, kahdeksan ruusupapua joista vain yksi iti ja alkoi kasvamaan. Tosiaan, kissaherran uusin suosikki, kun chilintaimet eivät oikein maistu, on tämä viinisuolaheinä jota jo viime vuonna harrastin. 

Kärsinyt viinisuolaheinä
Silloin se ei vielä ollut osunut herran silmään ja annan sen nykyään olla herran ulottuvilla jotta muut kukat ja parvekekasvit saavat olla rauhassa. Rucola ei herralle käy, kuten ei tomaatti eikä munakoiso vain viinisuolaheinä ja punaiset härkäpapuni saavat samaa kohtelua kuin viime vuoden ruusupavut. Niiden kosteat lehdet nuollaan rei’ille ja viinisuolaheinän varsia jopa napsaistaan hampailla poikki. Tänä vuonna olen suojannut ruusupapuni kissaherralta, joten on tänä vuonna mahdollista että voin saada sen saman kahdeksan papua kuin viime vuonna joista yksi itää ensi vuonna.

Viinisuolaheinä, niin kaunis kasvi ja joka sopii moneen paikkaan myös kissan suuhun, sopii myös hyvin lievästi kitkerien voikukanlehtien ja miedomman makuisen pinaatin kanssa yhteen. Voikukka on kitkerämpää mitä terävämmät ja sahalaitaisemmat lahdet sillä on, joten kerää salaatteihin vain pyöreäreunaisia lajeja, jollet pidä oikein kitkerästä sikurisalaatista, joka muuten on hyvin saman makuista kuin voikukanlehdet. Muista aina kerätä luonnon villejä yrttejä paikoista jotka eivät ole aivan suurien teiden vieressä, ja kerää niitä aina kuivalla säällä. Salaattiin käytettävä voikukka tulee liottaa ja huuhdella huolellisesti jottei siihen jää mullanmakua. 
Pinaatti vedessä

Pane voikukanlehdet isoon kulhoon haaleaa vettä, ja sekoittele niitä vedessä jotta kaikki multa ja muu lika vajoaa kulhon pohjalle. Valuta lävikössä ja anna kuivahtaa ennen käyttöä. Voikukkaa voi myös säilyttää viileässä muovipussissa, ei siis kylmässä jääkaapissa, sulkematta pussia tiivisti jotta ilma kulkee. Huuhdeltu voikukan lehdet säilyvät pari päivää viileässä säilytettynä. Lisää villiyrteistä, niiden keräämisestä ja talteen otosta voit lukea tekstistäni luonnon yrtit ja sienet talteen jossa olen syventynyt tähän asiaa.

Tuore pinaatti on toinen kesän herkku jota meillä käytetään salaattiin, tänä vuonna minun on vain herkuteltava yksin, puolisolla menee tuskallisen pitkä aika syödä salaattia ja hän saakin toistaiseksi vielä pysytellä sose ja muhennos dieetillään.
Tosiaan, tämä oli yhden naisen iltaherkku, mutta se sopii aivan loistavasti lounaaksi tai alkuruoaksi varsinkin jos tarjoilet sen tuoreen patongin kera. Lohisalaatti sopii myös karppaajille jollei syö sitä leipää.

Makeahko omena tasapainottaa hyvin voikukan hieman kitkerää makua, ja vaikka omena voi kuulostaa erikoiselle graavilohen kanssa, on se hyväksi todettu yhdistelmä, jo isäni käytti sitä. Lisäsin salaattiin myös niitä pinjansiemeniä, jotka minulta unohtuivat kun kuvasin tahraantunutta mozzarellasalaattia. Salaatissa on myös sekä pippurista Rucolaa että retiisejä, kummatkin säestävät kivasti toisiaan ja antavat salaatille hieman lisäsyvyyttä, ja sinappi on hyväksi todettu yhdistelmä lohen kanssa, joten tämän valinta oli aivan itsestään selvä.

Kitkerät voikukanlehdet
Salaattikastikkeeksi tuli tällä kertaa sitruunamehusta valmistettu vinaigrette, ja lohihan melkein vaatimalla vaatii pirskahduksen sitruunan raikkautta päästäkseen oikeuksiinsa. Tämä salaatti ei sisällä ollenkaan laktoosia, eikä gluteenia joten se sopii sekä laktoosille herkille että keliaakikoille, kunhan vain valitset gluteenitonta leipää keliaakikolle. Lohena voit hyödyntää tähteeksi jäänyttä lohta ja sinun kannattaa käyttää "aika peruslohta" kuten esimerkiksi korianteri graavilohi sopii tähän hyvin, ja voit myös kokeilla käyttää tähän kylmäsavulohta.

Käytin myös voikukanlehtiä viime kesän villiyrttisalaatti sekä suolaheinä ja punajuurisalaatti jonka lisäksi sinun kannatta myös kokeilla reseptiäni voikukkamehu jos haluat tutustua voikukkaan sen mihin sitä voi käyttää. Voit lukea lisää villiyrteistä ja niiden talteen otosta tekstistäni villit yrtit ja kasvit talteen.

Graavattua lohta
Salaatissa piilee pieni kikka, jos halut salaatin oikein kylmäksi kannatta sinun valmistaa kaikki valmiiksi paitsi omenaa ja salaattikastiketta. Leikkaa ja paloittele kaikki muuta raaka-aineet kuten reseptissä alla, valmista salaattikastike omaan kulhoonsa ja jätä omena toistaiseksi leikkaamatta. Kastike sisältää öljyn ja happoa joka tekee salaatista ruman jo lyhyessä ajassa, varsinkin jos se on esillä lämpimässä. 

Paloittele omena vasta juuri ennen tarjoilua ja sekoita kastikkeeseen ja lisää se muiden ainesten sekaan, jotka myös ovat olleet jääkaapissa jäähtymässä jo valmiina sekoitusta vailla ja viimeistele salaatti pinjan siemenillä ja lohisuikaleilla ja tarjoile se heti. Tällä reseptillä saat tuttuun tapaan luonaan neljälle hengelle, alkuruoaksi siitä riittää jopa kuudelle ruokailijalle jos se on osana suurempaa ruokakokonaisuutta.

Voikukkasalaattia lohella

200 g graavilohta
200 g tuoretta pinaattia
pari kourallista voikukanlehtiä
1 ruukku viinisuolaheinää
1 ruukku Rucolaa
10 retiisiä
1 omena
10 cm kurkkua
½ dl pinjan siemeniä

2 rkl sitruunamehua
4 rkl oliiviöljyä
mustapippuria
suolaa

Revi salaatit irti ruukuista ja huuhtele ne huolellisesti. Anna niiden kuivahtaa lävikössä. Huuhtele myös liottamalla voikukan lehdet ja huuhtele pinaatti. Poista kaikkein isoimmat ja paksuimmat ruodit kummastakin. Pese myös kurkku, omena ja retiisit. Valmista salaattikastike vinaigrette ohjeen mukaan salaattikulhoon. Leikkaa omena viipaleiksi ja pienemmiksi suuhun sopiviksi paloiksi. Pane omenapalat kastikkeeseen ja sekoita. Kastike estää omenaa tummumasta rumaksi. Viipaloi retiisit vajaan puolen setin paksuisiksi ja lisää kulhoon. Halkaise kurkku ja leikkaa se pituussuunnassa vielä kerran kahtia jotta sinulla on neljä pitkää kurkunpalaa. Viipaloi kurkku vajaan puolen sentin viipaleiksi ja lisä kulhoon. Revi salaatti pienemmiksi paloiksi kulhoon ja sekoita kaikki kulhossa keskenään. Mausta suolalla ja vasta rouhitulla mustapippurilla ja tarkista salaatin maku. Annostele lautasille, tai viimeistele salaatti kulhossa. Leikkaa lohi puolen sentin leveiksi viipaleiksi ja ripottele niitä salaatin päälle ja sekaan. Viimeistele ripottelemalla pinjan siemeniä viimeiseksi ja tarjoile salaatti heti kylmänä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...