2. elokuuta 2012

Mansikkagazpacho



Kylmä mansikka Gazpacho, makea ja viileä mansikkakeitto kesän helteisiin jossa mansikoiden maku on jalostettu makealla Marsalalla. Ihana ja raikas jälkiruoka jonka myös avuttomampi kokki saa aikaiseksi kunhan vain raaka-aineet ovat tuoreita ja ensiluokkaisia.

Kylmä mansikkasosekeitto ei jälkiruokana kuulosta hääville, mutta kun sitä kutsuu Gazpachoksi kaikki muuttuu se kuulostaa jo jännittävämmälle. Gazpacho on espanjasta kotoisin oleva perinteinen kylmä tomaattikeitto, ja voit kokeilla sitä keltaisessa versiossa seuraamalla reseptiäni keltainen Gazpacho. Ja kun nyt puhutaan espanjalaisista ruoasta voit myös kokeilla reseptiäni mansikkasangria joka myös sopii hyvin kesään.

Tuoreet mansikat
Ruoan juju on se että mansikat soseutetaan ja jäähdytetään, ja viime tipassa keiton sekaan lorautetaan viiniä joten se ei sovellu lapsille eikä niille jotka jostain syystä eivät voi, tai halua käyttää alkoholia. Keitto tarvitsee vain kylmiä huuhdeltuja mansikoita ja sen mausteet. Keiton voi myös soseuttaa etukäteen ja jäähdyttää vasta sen jälkeen, mutta keiton tuoreus on tässä valttia, joten suosittelen että soseutat keiton jäähdytetyistä mansikoista. 

Voit myös valmistaa tätä kylmää mansikkagazpachoa talvella käyttämällä valmiiksi soseutettuja mansikoita kuten esimerkiksi marjatilantuorehilloa, tai soseuttaa sulaneita pakastemarjoja vaikka tämä kylmä mansikkakeitto on parhaimmillaan kesähelteillä, joita ei tänä vuonna ole pahemmin, ainakaan vielä toistaiseksi, ollut.

Tähän mansikkagazpachoon käytin makeaa sherryä, joka antaa keitolle kivan paahteisen ja pähkinäisen maun rusinoiden makeuden lisäksi. Mutta voit myös halutessasi käyttää joko italialaista makeaa jälkiruokaviiniä Marsalaa, tai tavallista makeaa viiniä jollet sitten halua juhlistaa tilaisuutta käyttämällä tähän kylmään mansikkakeittoon makeaa kuohuviiniä, esimerkiksi espanjalaista Cavaa, jota voit myös tarjoilla keiton ohessa.

Kylmä mansikkakeitto
Sokerin määrän perustuu siihen miten makeita mansikoita sinulla on, ja miten makean tuloksen haluat mutta voit myös hyvin makeuttaan tämän Mansikkagazpachon tuoreella Stevialla ja jollei sinulla ole tuoretta Stevia, voit käyttää tähän keittoon Steviajauhetta oman makusi mukaan. Stevian makeuden saa parhaiten uutettua alkoholiin. Huuhtele tuore Stevia ja anna sen kuivua kokonaan. Hienonna Stevianlehdet ja varret ja anna niiden tekeytyä vuorokauden maustamattomassa vodkassa tiiviissä huolellisesti puhdistetussa lasipurkissa huoneenlämmössä. 

Tähän steviauutteeseen pätevät samat säännöt kuin snapsin tai liköörin valmistukseen, josta voit lukea lisää reseptistäni Limoncello jossa olen asiaan syventynyt. Steviauutetta ei kannata uuttaa kuin korkeintaan vuorokauden, tämän jälkeen Steviasta irtoaa liikaa karvasaineita ja haluat varmaan vain Stevian makeuden uutteeseen muttet sen karvautta. Siivilöi vihreä Steviauute kahvifiltterin läpi ja keitä tämän jälkeen Steviauutetta kokoon miedolla lämmöllä kattilassa jossa tilkka vettä lisättynä uutteen lisäksi, jollet halua Steviauutteen sisältävän alkoholia. Hauduta uutetta kunnes kaikki alkoholi on haihtunut ja Steviauute tiivistynyt. Kaada makeutusaine huolellisesti puhdistettuun tummaan lasipulloon. Säilytä Steviauute jääkaapin kylmässä tiivisti korkilla suljettuna, jossa se säilyy jopa kolme kuukautta. Tällä reseptillä saat herkullista mansikkagazpachoa tuttuun tapaan neljälle ruokailijalle, pienempinä annoksina siitä riittää jopa kuudelle hengelle.

Mansikkagazpacho
1 l tuoreita Mansikoita
½ dl sherryä (tai kuohuviiniä)
6 oksaa tuoretta minttua
3-6 rkl tomusokeria (tai Steviauutetta oman maun mukaan)

viimeistelyyn:
mansikoita
mintun lehtiä

Huuhtele mansikat mullasta ja anna niiden kuivahtaa jääkaapissa jotta ne samalla jäähtyy. Huuhtele myös mintunoksat ja anna niiden kuivua puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Ota sivuun iso kourallinen mansikoita ja säästä ne keiton viimeistelyyn. Riivi mintun oksista lehdet ja hienonna ne. Lisää mansikat ja hienonnettu minttu astiaan ja soseuta ne. Lisää mansikoiden sekaan jäähdytetty sherry ja tarkista keiton maku. Lisää keittoon makeutusainetta oman makusi mukaan, oli se sitten tomusokeria tai Steviauutetta. Leikkaa viimeistelyyn säästetyt mansikat pienemmiksi ja asettele ne keiton päälle. Viimeistelen tuoreella Stevialla jos sitä käytit, tai tuoreilla mintun lehdillä. Tarjoile keitto heti jotta se säilyy jäähdytettynä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...