30. syyskuuta 2012

Villisikakierrepihvit




Tournedostyylinen kierteelle kääritty villisianpihvi viinissä haudutetun ruskistetun Savoijinkaalin ja fondant tyyppisten uusiokäytettyjen perunoiden kera. Nopeaa arkiruokaa sille illalle kun syötävä ennen lähtöä ja on jo kiire iltamaan, tai muuten vain on ohimenomatkalla.

Paistin valmistus on enemmän laiskan emännän touhuja, mutta joskus jopa minun tekee mieli tarjoilla myös yksilöllisiä yksittäisiä annoksia, jokaiselle oman, ja mitäs teet kun tarjolla on vain yksi iso paisti. No sen voi tietenkin leikata sopivan kokoisiksi annospaloiksi ja kypsentää jokaiselle oman lihapalan. 

Perunat liemessään
Tämä on vähän hienompaa arkiruokaa jonka kuitenkin saa nopeasti pöytään, ja jossa kuitenkin hyödynnetään ne tähteeksi jääneet keitetyt uudet perunat. Uusiokäytin ne keitetyt perunat keittämällä ne liemessä jotta sain niistä fondant tyylisiä perunoita. 

Keitin niitä lihaliemessä jossa oli voinokare kunnes kaikki liemi oli imeytynyt perunoihin ja niiden alapuoli hivenen karamellisoitunut. Lisukkeeksi haudutin voinokareessa ruskistettua savoijinkaalia valkoviinissä lisukkeeksi. Liemen valmistin tietenkin itse, ja sinäkin voit tehdä joko lihalientä tai kanalientä jota käytät jompaakumpaa näihin perunoihin. Löydät kaikki tarvittavat liemireseptit koottuna tekstistäni kotitekoinenkalaliemi.

Savoijinkaalin lehtiä
Ruoka ei tarvitse mitään kastiketta vaan perunat olivat jo niin mehukkaita ja kastike oli tavallaan piilossa viinissä haudutettujen Savoijinkaalinlehtien sekaan ja niiden ympärille kietoutuneena. Savoijinkaalissa on kohtuupaksut lehtiruodit ja ne voi poistaa kokonaan jos haluaa, tai hienontaa ja kypsentää lehtien mukana. Muista vain huuhdella kaali ja antaa sen kuivua ennen sen kypsentämistä, muuten kaali poksahtelee ja rätisee paahtuessaan kuumalla pannulle.

Tässä minulla on villisikaa joka on kypsennettävä läpikypsäksi jollei villisian liha ole tarkistettu trikiinitartunnan varalta. Suomessa tietääkseni kaikki villisianliha sen teurastuksen yhteydessä tarkistetaan trikiineistä, joten sen voi halutessaan jättää mediumiksi. Leikkasin paistista sopivan kokoiset annospalat ja kiersin ne itsensä ympärille ja kiinnitin ne cocktailtikuilla ja paistoin ne pannulla kauniin värisiksi, siirsin kierrepihvit uuniin kypsymään lisää aivan kypsiksi. 

Villisian kierrepihvit
Lihan uunissa kypsennysaika vähän vaihtelee kierrepihvien koon mukaan, joten varmista lihan kypsyys kokeilemalla sitä ohjeen mukaan, löydät sen tekstistäni lihan oikea kypsyys, tai pistä niihin lihamittari. Villisianliha on mediumia 65 asteen lämpöisenä läpikypsää, ja tulee koko ajan kypsemmäksi lämpötilan noustessa.

Kaikki annoksen osat ovat pelkistettyjä ja maistuvat vain omalle itselleen, mausteena on vain suolaa ja mustaa pippuria viini ja lihaliemen lisäksi.  Olen aikaisemmin villisiasta valmistanut villisikavartaita, kirsikalla maustettua villisikaa sekä villisikaraguuta.

Ruskistetun voin pähkinäinen maku on koko ruoan juju, joten muista myös hyödyntää lihasta valuneet nesteet savoijinkaalin haudutukseen ja paahda Savoijinkaali samalla pannulla kun ruskistit lihan. Ruoka on täysin gluteeniton ja se sopii täten myös keliakikoille, mutta,  tähän on käytetty voita joten valitse itsellesi sopiva voi, jos sinulla on ongelmia laktoosin suhteen. Tällä reseptillä saat tuttuun hyväksi todettuun tapaan lämmintä arkiruokaa neljälle hengelle.

Villisikakierrepihvit
400 g villisian sisäpaistia
400 g keitettyjä perunoita
400 g savoijinkaalia
1 dl valkoviiniä
1 salottisipuli
ripaus sokeria
suolaa
mustapippuria
voita
pannuun valuneet nesteet

Ota liha ulos jääkaapista temperoitumaan huoneenlämpöiseksi noin tunti ennen sen kypsentämistä. Huuhtele savoijinkaali ja anna sen mielellään kuivua kokonaan. Leikkaa lihasta neljä samankokoista pitkää palaa ja kiedo ne itsensä ympärille kierteelle. Kiinnitä lihakierteet pistämällä cocktailtikku lihan lävitse. Mausta pihvit suolalla ja pippurilla ja ruskista kierrepihvit kuumalla pannulla voinokareessa kunnes ne ovat saanet kauniin paahtuneen pinnan joka puolelta. Asettele perunat kattilaan ja kaada lientä noin puoleen väliin perunoiden yläreunaa. Jätä perunat kattilaan puoliksi upotettuna liemeen ja lisää kattilaan voinokare. Anna perunoiden hautua viitisen minuuttia keskilämmöllä ja käännä ne toisinpäin jotta myös yläpuoli on nesteessä. Jatka haudutusta kunnes ne ovat imeneet itseensä periaatteessa kaiken nesteen ja ovat saaneet voista lievästi ruskistuneen alapuolen. Nosta pihvit pannulta ja pane ne uunivuokassa uuniin 175 asteen lämpöön kypsymään loppuun. Poista savoijinkaalin ruodit ja hienonna ne jos haluat käyttää ne. Kuori ja hienonna sipuli. Suikaloi Savoijinkaalin lehdet noin sentin leveiksi suikaleiksi. Paista kaalin hienonnetut varret, sipuli ja kaali kuumalla pannulla aika ajoin sekoittaen kunnes kaali on saanut paahtunutta väriä. Lisää sekaan loraus valkoviiniä ja anna kaalin hautua viinissä kunnes melkein kaikki nesteet ovat haihtuneet. Mausta kaali suolalla ja pippurilla oman makusi mukaan. Ota kypsät pihvit ulos uunista ja anna niiden vetäytyä noin viitisen minuuttia. Poista cocktailtikut pihveistä ja asettele ne lämpimille lautasille. Lisää lihaliemessä hautuneet perunat viereen, ja lusikoi haudutettua kaalia niiden viereen. Tarjoile annokset heti lämpiminä vihreän salaatin kanssa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...