20. marraskuuta 2012

Vegaani mantelikiisseli



Rapeita paahdettuja manteleita, tumman puhuvaa mustikkahilloketta ja kuohkeaa, ilmavaa vaniljalla maustettua vegaania mantelikiisseliä jälkiruoaksi.  Vegaania, laktoositonta, gluteenitonta jälkiruokaherkkua mantelijuomasta valmistettuna, kiisseliä vai onko se kenties hyydykettä mustikalla ja paahdetuilla mantelilastuilla ryyditettynä.

Minuun otettiin Alpron mantelijuoman tiimoilta yhteyttä, ja kysyttiin haluaisinko tehdä sen tiimoilta reseptin joten esittelen teille ylpeänä ensimmäisen reseptini josta saan rahallista korvausta. Halusin pysytellä vegaanin keskiviikon merkeissä, vaikka tänään onkin vasta tiistai, ja käyttää vain kasvistuotteita sekä halusin makean helppotekoisen jälkiruoan. 

Minulla oli jo parikin ideaa mantelimaidon käyttämisen suhteen ennen siihen se paremmin tutustumista mutta sen löytäminen kaupasta täällä Tampereella osoittautui vaikeammaksi kuin etukäteen osasin arvatakaan. Joka kaupassa joissa kävin oli mantelijuoma joko loppunut hyllystä tai sitä ei ollut ollenkaan valikoimassa. Parin päivän etsimisen jälkeen onnistuin vihdoin itä löytämään ja pääsin kuin pääsin kotiin maistelemaan ja kokeilemaan ja kehittelemään siitä reseptiä.

Kuorimattomia manteleita
Myös tämä reseptin kehittely osoittautui haastavaksi. Itse tuote, mantelijuoma, on sitä mitä lupaa, mantelille maistuvaa maitomaista juomaa, mutta sen väri, harmaan ruskea, ei oikein ole makuhermoja kutkuttavaa. Ruokablogissa mikään ruskea tai harmahtava on hyvin vaikeaa saada edukseen, joten ne reseptit joita suunnittelin etukäteen eivät sopineetkaan mantelimaidon värimaailmaan. Tästä syytä päädyn nyt teille ylpeänä esittelemään vegaanin mantelikiisselin mustikkahillokkeella.

Agar-agar on hyvä vegaaneillekin sopiva hyytelöimisaine, ja sen käyttäminen on varsin helppoa kunhan tietää mitä tekee. Agar lisätään aina kylmään nesteeseen, joten lisään hiutaleet kylmään nesteeseen ja anna niiden olla siinä ja imeä kosteutta viitisen minuuttia. Tämän jälkeen lisätään muut mausteet kuten sokeri, joka myös liukenee nesteeseen ja agaria on keitettävä jotta hiutaleet sulavat ja liukenevat nesteeseen. 

Tällä tavalla saat itse määrättyä miten makeaa jälkiruoasta tule ja itse käytin ruskeaa Muscovadosokeria sekä mustikoihin että mantelivaahtoon jotta se korostaisi mantelimaidon ruskehtavaa väriä, ja että vaahdosta tulisi enemmän ruskea kuin ruman harmaan värinen mutta tähän voit hyvin käyttää myös ruokosokeria. Tähän voisi myös samalla tavalla valmistaa esimerkiksi vadelmahillokkeen ja annostella sitä annoslasien pohjaan ja tehdä sillä raitoja vaahtoon samalla tavalla.

Mantelijuoma kuplineen hyytynyt kovaksi ja kumimaiseksi
Agar hyytyy huoneenlämmössä noin neljässä tunnissa, mutta se hyytyy vieläkin nopeammin, jopa alle tunnissa jääkaapissa, tai ulkona parvekkeella. Avattua mantelimaitoa pitää säilyttää jääkaapissa joten suosittelen että annat hyytelön tekeytyä jääkaapissa.
Ruoan idea on saada aikaiseksi kevyttä hieman juoksevaa vaahtoa, ja rämän saat aikaiseksi kun maustat ja hyytelöit mantelimaitoa agar-agarilla ja annat sen hyytyä. Tämän jälkeen tämä kumimainen hyytelö vaahdotetaan kevyeksi vaahdoksi. Tämä tarkoittaa sitä että voit tehdä mantelimaitohyytelön jopa edellisenä päivänä, ja vaahdottaa sen sauvasekoittimella ennen tarjoilua.

Voit myös kaataa maustetun mantelimaidon annoslaseihin hyytymään, tällä tavalla saat aikaiseksi hyytelöä jota ei tarvitse vaahdottaa sauvasekoittimella.
Mietin pitkään mitä tämän mantelivaahdon, tai moussen kanssa tarjoilisin ja ruskean harmaa väri oli tosi vaikeaa, kokeilin vaikka mitä ja päädyin lopulta mustikkaan. Tässä kohtaa voit käyttää joko valmista mustikkahilloa tai valmistaa sopivan makeaa mustikkahilloketta varta vasten annokseen. 

Hillokkeen voit joko siivilöidä tai jättää siihen kivoja mustikkaisia sattumia. Hilloketta annostellaan vaahdon alle annoslaseihin ja sitä sekoitetaan kevyesti itse vaahdon sekaan jolloin se muodosta kauniin raitakuvion vaahdon pintaan.

Mustikkaraitoja ja paahdetuja manteleita kiisselin seassa
Kiisselin sekaan lisäsin mustikkahillokkeen lisäksi paahdettuja mantelilastuja korostamaan vaahdon mantelimaista makua jotta vaahto saisi vähän puruvastetta ja rouskuvaa sisältöä. Tällä samalla tavalla voit valmistaa vegaaneille sopivaa vaniljakastiketta, ja jos haluat kastikkeesta enemmän juoksevaa voit käyttää kastikkeeseen sen hyytelöimisvaiheessa noin puolitoista ruokalusikallista kahden sijaan kuten vaahtoon käytetään. Tällä reseptillä saat neljälle ruokailijalle myös vegaaneille sopivaa laktoositonta, gluteenitonta jälkiruokaa joka ei myöskään sisällä maissia tai kananmunaa.

Mantelikiisseli:
2 rkl agar-agarhiutaleita
6 dl mantelimaitoa
½-1 dl ruokosokeria
1 tl vaniljaesanssia tai vaniljasokeria
1 dl mantelilastuja

Mustikkahilloke:
2 dl mustikoita
½-1 dl sokeria
½ dl vettä

Mustikkahilloke:
Mittaa vesi kattilaan ja lisää mustikat sekö sokeria. Voit lisätä en suoraan pakkasesta jos käytät pakastemustikoita. Kiehauta ylös mustikat ja anna hillokkeen hautua kokoon miedolla lämmöllä, varo hillokkeen kiehumasta pohjaan, tai liian kuivaksi. Hilloke on valmista kun se on paksua ja siirappimaista. Anna hillokkeen jäähtyä huoneenlämmössä ennen kuin siirrät sen jääkaapin kylmään.

Mantelikiisseli:
Paahda mantelilastut kuivalla pannulla kullan ruskeiksi ja anna niiden jäähtyä. Mittaa maito kattilaan ja lisää agar-agarhiutaleet. Anna hiutaleiden olla maidossa noin viitisen minuuttia huoneenlämmössä. Lisää mantelimaidon sekaan sokeria oman makusi mukaan, sekä vaniljauutetta. Pane kattila keskilämmölle ja lämmitä seos kiehuvaksi. Sekoita seosta aika ajoin, mutta älä turhaan vispaa sitä. Anna agarin kiehua viitisen minuuttia jotta kaikki agar on liuennut ja sulanut maidon sekaan. Anna mantelijuoma hyytyä viileässä. 

Annosten kokoaminen:
Kaada hyytynyt mantelijuoma kulhoon ja soseuta se sauvasekoittimella. Lusikoi mustikkahilloketta annoslasien pohjalle ja kaada päälle mantelikiisseliä kerroksittain paahdettujen manteleiden kanssa. Ripottele sinne tänne vähän mustikkaa ja tee kuvioita kiisselin pintaan cocktailtikulla. Tarjoile kiisselit kylmänä jälkiruokana.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...