3. huhtikuuta 2013

Musta lammaspata




Muhevaa mustaa lammaspataa. Kevät-talven lämmittävää lammaspataa jossa karitsanpaistia uusiokäytettynä paahdetun munakoison ja mustien papujen kanssa marokkolaisin maustein.
Hyvää lampaasta tulee vielä pääsiäisen juhlapyhien jälkeen Marskin Vorschmackin lisäksi. 

Hieman pääsiäisen jälkeisten kiireiden ja viikonlopun lähestymisen vuoksi sekä uuden 5:2 paastodieetin häiritsemänä on tämä viikko jo melkein loppu, joten vegaanikeskiviikko jäi muiden kiireiden jalkoihin ja unohtui tyystin. Joten tänään hyvin suuresti normaalista rutiinista poiketen meillä on lihaa, pääsiäisen jälkeistä lammasta jota hyödynnetään sitä uusiokäyttämällä ja mikä sen parempaa kuin musta lammaspata.

Puoliso on erikoistunut leikkaamaan lihaa, ja hän paloittelee nykyään mielellään kaikki paistit. Hän on jopa joutunut auttamaan lihan leikkaamisessa parissa juhlissa vaikka oli vieraana mukana. Pääsiäisenpunaisen uhrilampaan hän paloitteli asiantuntevasti ja otimme siitä talteen osia, jotkut pakkaseen hamaa tulevaisuutta odottamaan, toiset jääkaappiin odottamaan pääsiäisen jälkeistä ruokavuoroaan ja pataan tai paistinpannulle päätymistä. Ja luustahan keitetään lientä, hän tokaisi, siitä tulee niin hyvää, josta voi vain todeta että hänellä alkaa olla jo pitkää kokemusta ja tietoa.
Karitsanviulun viipaleita mustaan papupataan

Musta lammaspata ei tarkoita sitä että pata olisi valmistettu mustasta lampaasta, vaan että papupataan on käytetty mustia papuja ja tämä on hyvä tapa hyödyntää tähteiksi jäänyttä lampaanpaistia, mutta sopiihan tämä tapa muillekin paisteille uusiokäyttöön. Liha on kypsää joten sen pitää vain lämmetä, sitä ei tarvitse enää keittää.

Tätä pataa varten mustat pavut liotetaan yön yli, tai vähintään neljä tuntia ja vaihda liotusvesi pari kolme kertaa. Keitin pavut tavalliseen tapaa suolattomassa vedessä, ja kaadoin keitinveden pois. Paistoin myös tumman violettia munakoisoa kuumalla pannulla kuutioituna, ja sain siihen sen oikean paahteisen maun. Sipulin freesasin pehmeäksi ja läpikuultavaksi padassa, lisäsin pavut pataan munakoison, sipulin, ja mausteiden kanssa, liha sekaan ja lämpimäksi ja siinä tämän päivän ruoka valmiina.

Munakoisoa mustaan lammaspataan
Tässä käytin mausteena perinteistä Rash al Hanout maustesekoitusta, jonka itsepäinen ja tiedonhaluinen kokki tekee itse ohjeen mukaan.  Löydät reseptistäni Raz l Hanout.

Yksi tapa saada ruokaan vähän hapokkuutta on käyttää sitä minttukastiketta, jos sitäkin jäi pääsiäisen jälkeen yli, ja jollei niin voit sitä itse helposti valmistaa reseptini minttukastikkeen mukaan. Minttukastikkeen puutteessa taas padan päälle puristettu sitruunamehu antaa sille raikkaan maun.

Muhevaa mustaa lammaspataa voi levittää pitaleipien päälle jotka kääritään rullalle, tämä on hyvä tapa saada ruokaa evääksi mukaan, ja pata ei maistu hassummalle edes kylmänä ruokana, vaikken sitä kuitenkaan suosittele. Pitaleivän puutteessa voit lautaselle kuutioida pari päivää vanhaa hieman jo kovettunutta hapanleipää, itse käytimme pääsiäisen pettuleipää

Mustan lammaspadan mustat pavut
Leipä alimmaiseksi lautaselle tai kulhoon ja lämmintä lammaspataa päälle. Kosteus imeytyy leipään ja ruoka saa hieman enemmän koostumusta leivästä. Tällä reseptillä saat reilusti lämmintä papupataa kuudelle ruokalijalle kun tarjoilet sen keitetyn riisin tai kuskusin, tuoreen leivän ja raikkaan vihreän salaatin kera.

Pääsiäisen jälkeinen musta lammaspata

2 munakoisoa
3 dl mustia papuja
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
( 1 dl punaviiniä)
2-3 rkl tomaattipyreetä
1 dl vihreitä oliiveja
suolaa
paistamiseen oliiviöljyä

Lisukkeeksi:
tuoretta korianteria
1 sitruuna

Liota mustat pavut yön yli ja vaihda liotusvesi pari kolme kertaa liottamisen aikana. Keitä pavut kypsiksi suolaamattomassa vedessä miedolla lämmöllä. Huuhtele korianteri ja anna sen kuivahtaa puhtaalla keittiöpyyhkeellä.  Huuhtele munakoiso ja paloittele sen reilun sentin kokoisiksi kuutioiksi. Kuori sipuli sekö valkosipulin kynnet ja hienonna sipuli. Ruskista munakoisokuutiot öljytilkassa kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi sipulin kanssa. Paloittele paisti pienemmiksi suuhun sopivimmiksi paloiksi. Hienonna valkosipuli ja lisää pannulle tomaattipyreen kanssa. Paista niitä pannulla koko ajan sekoittaen kunnes valkosipulin herkullinen tuoksu on levittäytynyt keittiön ilmaan ja siirrä ne pannulta pataan. Valuta pavuista keitinvesi lävikössä. Lisää pataan keitetyt valutetut musta pavut sekä lampaan liha ja ras el hanout. Lorauta pataan myös tilkka punaviiniä jos sitä on jäänyt yli sekä vettä kunnes kaikki ainekset nippa nappa peittyvät nesteellä. Valuta oliivit lävikössä ja lisää padan sekaan. Anna padan hautua miedolla lämmöllä parisen kymmentä minuuttia kunnes kaikki ainekset ovat läpikotaisesti lämmenneet.  Tarjoile mustaa lammaspataa joko keitetyn riisin, kuskusin kanssa lämpimänä pääruokana tai pienempänä välipalana tai retkieväänä, leipäkuutioiden päällä lautasella. Purista lammaspadan päälle joko tuoretta sitruunamehua tai lusikoi sen päälle minttukastiketta ja tuoreita korianterinlehtiä.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...