17. kesäkuuta 2013

Vadelmaparfait


Kotitekoinen vadelmajäädyke. Mahtavan kermainen ja raikasta vadelmaparfait. Hieman kirpeä vadelmaunelma ranskan kermalla. Vadelmaista jäädykettä, vaivattomasti omassa vuoassaan pakastimessa jälkiruoaksi jäädytettyä herkkua kesän helteisiin.

Ruoka ja Dansukker järjestävät tänä suomen makeimman jäätelökilpailun jossa piti valmistaa jäätelöä, sorbettia tai parfait’a ja käyttää Dansukkerin glukoosisiirappia jossa oma reseptini Vadelmaparfait on mukana. Sain kyseistä glukoosisiirappia kotiin lähetettynä jäätelön valmistusta varten ja monen kokeilun jälkeen päätin osallistua kilpailuun omalla vadelmajäädykkeelläni.

Se kuva jota äänestetään kilpailussa
Sekä koejäätelöannosten että kyseisen vadelmajäädykkeen valokuvaaminen oli haastavaa koska se tapahtui juuri alkukesän helteiden aikaan ja jäädyke suli sulamistaan koko ajan. Jouduin valmistamaan jäätelöannoksia kerta toisensa jälkeen, kunnes sain joitakin hyviä otoksi joissa jäätelö ei ollut liian sulanutta. 

Tämä jäätelöreseptikisa on taas niitä johon joutuu osallistumaan koska kävijät saavat äänestää voittajan, joten pyydänkin teitä käymään äänestämässä reseptiä jäätelökilpailun sivuilla. Äänestysaika jatkuu 13.7.2013 asti jonka jälkeen voittaja ilmoitetaan 15.7.2013

Vadelmaparfait pistaasipähkinöillä
Vadelmajäädykereseptini salaisuus on että se valmistetaan samalla tavalla kuin marenkimassa, lämmintä sokerisiirappia lisätään vatkatessa valkuaisvaahtoon joka maustetaan, ja uunin sijaan ja kypsennyksen sijaan pannaan pakastimeen jäätymään vuokaan. 

Ja koska tähän käytetään vain munan valkuaisia voi keltuaiset pakastaa myöhempää käyttöä varten. Voit käyttää pakastettuja keltuaisia esimerkiksi grillipihvin kumppaniksi klassiseen Bearnaisekastikkeeseen, sikurin kanssa syötävään artisokkamajoneesiin, kalan kanssa Hollandaisekastikkeeseen, Pasta Carbonaraan tai Pääsiäisen pashaan. Munan keltuaiset säilyvät pakastettuina vuoden ajan.

Jäädykkeen voi tehdä joko ison koko seurueelle silikonivuoassa tai muovikelmulla vuoratussa leipävuoassa josta on helppoa leikata viipaleita tai tehdä jokaiselle oman annoskokoisen vadelmajäädykkeen, tai parfait’n kauniiseen lasiin. 

Vadelmajäädykettä vadelmilla
Tätä parfait'a ei kuitenkaan ole pakko tarjoilla jäädykkeenä vaan sen voi myös antaa sulaa jääkaapissa noin kymmenisen minuuttia tai vartin jolloin se toimii samalla tavalla kuin jäätelö ja lusikoida siitä palloja annoskulhoihin. Tällä reseptillä saat vadelmajäädykettä kuudelle hengelle jälkiruoaksi. Tällä reseptillä saat vadelmajäädykettä kuudelle hengelle jälkiruoaksi.

Vadelmajäädyke

500 g vadelmia
1 dl glukoosisiirappia
1½ dl vettä
100 g sokeria
3 munan valkuaista
3 dl ranskan kermaa
2 tl vaniljasokeria

Huuhtele tuoreet vadelmat ja anna niiden kuivahtaa. Mittaa sokeri, glukoosisiirappi ja vesi kattilaan ja kiehauta se ylös. Sekoita seosta ja kunnes kaikki sokerin on liuennut veteen ja ota pois lämmöltä. Soseuta vadelmat sauvasekoittimella ja siivilöi siemenet siivilän läpi kulhoon. Erottele keltuaiset valkuaisista ja vatkaa valkuaiset kulhossa kovaksi vaahdoksi. Pane keltuaiset säilöön odottamaan kunnes niille on tarvetta toisessa ruoassa. Tiputtele lämmintä sokerisiirappia kattilasta koko ajan vatkaten valkuaisten sekaan ohuena norona, jatka vatkaamista kunnes seos on kuohkeaa ja jäähtynyt. Lisää vadelmasose valkuaisvaahdon sekaan koko ajan vispaten kunnes seos on tasainen. Vaahdota ranskankerma kovaksi vaahdoksi. Aluksi ranskan kerma tulee ohuemmaksi ja luiruksi mutta vähän ajan vispaamisen jälkeen se taas paksuuntuu. Lisää vispattu ranskankerma sekoittaen vadelmaseokseen kunnes olet saanut tasaisen punaisen jäädykemassan. Kaada vadelmajäädyke vuokaan ja pane pakkaseen, pakasta vadelmajäädykettä 3-4 tuntia ti kunnes siitä on tullut kovaa. Kumoa jäädyke tarjoiluvadille ja anna jokaisen itse leikata siitä sopivan kokoinen pala itselleen tai anna vadelmajäädykkeen sulaa noin vartin ja ota siitä jäätelöpalloja ja tarjoile ne.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...