5. toukokuuta 2014

Villisian maksaa ja toffeevoisipulia valkoherukoilla




Olen konservatiivinen ja pidän vanhoista tutuista asioista mutta uudella tavalla jopa vanhan tutun ruoan voi saada uudeksi makuelämykseksi, ja tässä siitä hyvä esimerkki.

Tarkoitus oli sommitella Pernod-Ricardin Oivamakupari reseptikilpailussa määrättyihin viineihin sopivat ruoat ja siitä se alkoi. Kyseiset viinit toimitettiin kotiin ja Pernod-Ricardilla oli jopa netissä online-tasting, johon minulle valitettavasti ei kyseisenä ajankohtana ollut mahdollisuutta osallistua joten maistelin viinejä kotona ruokien kanssa. 

Minulla ei mitenkään ollut tarkoitus yhdistellä mitään viiniä maksan kanssa, kehitteillä oli aivan toisia ruokia mutta tämä yhdistelmä sattui timimaan, ja se  syntyi aivan sattumalta ja johtui oikeastaan mokasta jonka olin tehnyt, mutta joka osoittautuikin olemaan aivan mahtavaksi keksinnöksi. 

1865 Single Vineyard Cabernet Sauvignon

Tein virheen kun kirkastin voita, valmistin siis Gheetä (miten se pitäisi tehdä löytyy reseptistäni Kedgeree) ruoanlaittoon ja siitä syntyi Toffeevoi, pähkinäiseksi karamellisoitunut paahtunut ja hyvin herkullinen voi joka kruunasi tavallisen sipulikastikkeen aivan taivaalliseksi ja ruoka on aivan eri kuin se jota aika ajoin kotona syömme, maksaa kermaisessa sipulikastikkeessa
Toffeevoita voit valmistaa ohjeen mukaan tai käyttää tavallista voita ja paahtaa sen ruoanvalmistuksen yhteydessä.

Ruoat eivät ole verrattavissa toisiinsa, maksa sipulikastikkeessa on arkiruokaa kun tämä taas on maksan aateloitu Rolls-Royce-versio ja tämä vain toimi 1865 Single Vineyard Cabernet Sauvignonin kanssa.

Maksana käytin tässä villisian maksaa mutta voit korvata sen hirven tai muun riistan maksalla jollet mistään saa ostettua villisianmaksaa. Muista että villisian lihan tulee olla läpikypsennettyä samoin kuten porsaan maksan. Maksan voi joko paistaa voissa, tai grillata nopeasti joko grillihiilloksella tai grillipannussa jolloin se saa kivat raidat. Sipulit saavat hitaasti hikoilla toffeevoissa johon loppuvaiheessa lisätään kermatilkka jotta sipulit kietoutuvat toisiinsa harmonisesti. 
Vasu valkoherukoita

Valkoherukat antavat annokselle kivaa särmää eikä karamellisoitujen sipulien ja toffeevoin maku yhdistelmänä vaikuta liian imelältä ja yhdistelmä toimii. Tällä reseptillä saat annokset kahdelle, kertaamalla reseptin saat sillä helposti myös neljälle.

Maksaa toffeevoisipuleilla ja valkoherukoilla

300 g villisian maksaa
300 g uusia perunoita
500 g salottisipulia
4 rkl voita tai toffeevoita
2-3 rkl kermaa
valkopippuria
vehnäjauhoja maksan pintaan
merisuolaa
1 dl valkoherukoita

Kuori sipulit ja leikkaa ne poikkisyin noin vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Pane paistinpannu miedolle lämmölle ja lusikoi voita pannulle. Anna voin paahtua ja sen saada pähkinäistä makua ennen kuin lisäät sipulit ja sekoitat. Varo kuitenkin voin tummumasta liikaa. Anna sipulin hitaasti hikoilla miedolla lämmöllä ja muuttuu läpikuultavaksi aika ajoin sekoittaen, noin parisen kymmentä minuuttia jopa puolituntia. Varo ettei sipuli saa liikaa paahtunutta väriä reunoihin vaan että ne jäävät valkeiksi. Harjaa uudet perunat. Kiehauta ylös suolalla maustettu keitin vesi ja lisää uudet perunat kattilaan. Anna perunoiden kiehua kypsiksi, noin vartti, parisen kymmentä minuuttia vähän riippuen perunoiden koosta. Kaada keitin vei pois ja anna perunoiden höyryyntyä kuiviksi kuumassa kattilassa. Lisää toffeesipulien sekaan loraus kerma ja anna sen haihtua sipulin ja kietoutua sekaan. Mausta sipulit valkopippurilla ja suolalla oman makusi mukaan. Irrota maksasta sen kalvo. Tunge sormet kalvon alle ja vedä se irti maksan pinnasta. Leikkaa maksa noin sentin paksuisiksi siivuiksi. Kuivaa pihvien pinta talouspaperilla ja mausta ne suolalla ja valkopippurilla. Sirottele lautaselle vehnäjauhoja ja jauhota maksaviipaleet siinä kummaltakin puolelta. Lisää kuumalle pannulle voita ja paista maksaviipaleet nopeasti siinä pari, kolme minuuttia kummaltakin puolelta. Annostele perunoita lämpimille lautasille, lusikoi toffeesipuleita keskelle lautasta, asettele maksaviipale päälle ja viimeistele annokset valkoherukoilla. Tarjoile annokset heti lämpiminä 1865 SingleVineyard Cabernet Sauvignon kanssa.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...