19. maaliskuuta 2015

Sitruunan raikas nyhtöpossu




Mahtavaa sormiruokaa jota kehtaa tarjoilla vaikkapa alkuruoaksi nyt pääsiäisenä ja niin helppoa valmistaa kunhan liha vain itse saa padassa hiljalleen hautua. Possunliha riivitään suikaleiksi ja tarjoillaan ohutleivän kuten pitaleivän, raa’an sipulin, raikkaan salaatin sekä hapankerman ja syödään siltään. Sopii myös pienemmiksi leikattuina sormiruokana tarjoiltavaksi hienompiinkin juhliin.

En aina tiedä miksi teen jotain, inspiraatio iskee, ja tämä ruoka on taas sellainen että alkuvaiheessa en olisi uskonut että siitä tule mitään, ja oivallus on laiskan emännän parhaimmistoa. Tätä possua on viime aikoina syöty jonkun kertaa se sehän on hyvä kun on ruokakaupoissa ollut tarjouksiakin joita hyödyntää.

Sitruunalla maustettua pulled porkia gojimarjoilla
Olen aina pitänyt mureasta lihasta ja puhuin jo vuosia ennen pulled pork villitystä ylikypsästä pitkään hartaudella mureaksi haudutetusta "vähemmän hienosta lihasta", ja tämä on taas yksi sellainen resepti. Liha valmistettaan padassa pitkään kannen alla hauduttaen, vähintään kaksi tuntia mutta neljäkin on hyvä joten tähän ei kannata käyttää mitään filettä vaan haaa lihaa, joko possun kylkeä, lapaa tai sen niskaa.

Haudutukseen ei käytetä mitään nesteitä sen lisäksi kuin mitä itse lihassa, voissa ja sitruunassa on joten on tärkeää että pata ei luovuta liikaa nestettä kannen alta. Lihan voi padan puutteessa yhtä hyvin valmistaa uunissa uunivuoassa folioon käärittynä jottei kaikki nesteet haihdu. 

Ruoan juju piilee sen pitkän haudutuksen lisäksi kahdessa asiassa, toffeevoissa sekä säilötyssä sitruunassa joista se saa suurimman osan makuansa. Jollei sinulla ole toffeevoita tai et ehdi sitä valmistaa ohjeen mukaan voit sen sijaan käyttää tavallista voita joka on ihan hyvä korvike mutta kastike menettää vähän sitä jotain.

Pitkään padassa haudutettua mureaa possua
Sitruuna on säilötty suolaan joten älä lisää mitään suolaan ruokaan ennen kuin vasta viime vaiheessa kastikkeen valmistuksen aikana jolloin jo olet tarkistanut kastikkeen maun ja varmistanut ettei se ole liian suolainen. Poista sitruunan päältä liika suola mutta älä turhaan huuhtele sitä vaan käytä sen sellaisena kuin se on. Huomaa että tässä käytetään merisuolaan säilöttyjä sitruunoita ilman mitään etikkaa tms.

Kastikkeen raaka-aineet kypsyvät niin pitkään että niiden koostumus rikkoontuu ja ne mureneva itsestään. Nesteet tiivistyvät haudutuksen aikana makean karvaaksi tahmeaksi ja paksuksi kastikkeeksi jonka maku pyöristetään lusikallisella hunajaa. 

Suolaan säilöttyjä sitruunoita
Kastikkeen voi terästää miten tuliseksi itse kukin haluaa, lisää sekaan vain lisää chiliöljyä tai Pop’s pimen chilitahnaa. Chilitahnan puutteessa voit käyttää tuoretta chiliä. Aloita chilin kanssa pienestä ja lisää sitä vasta kastikkeeseen kun se viimeistellään makeuttamalla jottei ruoasta tule liian tulista. Tällä tavalla myös lapset voivat syödä samaa ruokaa. Kotitekoisen smetanan reseptin löydät täältä, Stroganoffin reseptistä.

Tällä reseptillä saat ruokittua neljästä kuuteen henkeä, vähän riippuen nälästä. Jos tarjoilet sitruunapossua osana isompaa seisovan pöydän kokonaisuutta riittää siitä isommallekin porukalle, muista vain varata isompi määrä ohut leipää kuten esimerkiksi pitaleipää.

Sitruunainen pulled pork

1 kg possun lapaa tai niskaa
1 sipuli
1 laakerinlehti
3 valkosipulinkynttä
½-1 tl Pop’s Pimen
(suolaa)
1-2 rkl hunajaa
tuoretta Rucolaa tai muuta salaattia
1-2 sipulia
1-2 dl gojimarjoja
Lisää pataan toffeevoi ja anna sen sulaa miedolla lämmöllä. Kuori sipuli ja valkosipulin kynnet. Lisää liha ja kuoritut valkosipulin kynnet kokonaisina pataan ja suikaloi sipuli viereen. Lisää pataan myös laakerinlehti, säilötty sitruuna sekä vähän chiliä. Pane kansi päälle ja anna lihan hautua padassa miedolla lämmöllä vähintään kaksi tuntia, mielellään neljä tuntia. Varmista kypsennyksen aikana ettei patasi vuoda liikaa nestettä kannen alta, ja lisää tilkka vettä jos neste uhkaa loppua. Padassa tulee olla vähän nestettä, tarkista sen määrä kun liha on ollut padassa puolisen tuntia niin tiedät määrän. Voit kääntää lihan kerran, pari kypsennyksen aikana. Pane gojimarjat lämpöä kestävään kulhoon. Keitä vettä ja kaada niiden päälle kunnes ne nippa nappa peittyvät. Anna marjojen imeä itseensä nestettä. Nosta pata lämmöltä kun liha on kypsynyt valmiiksi. Nosta liha ulos padasta ja kaada tiivistynyt kastike kulhoon. Nosta liha takaisin odottamaan lämpimässä padassa kunnes viimeistelet kastikkeen. Lisää hunajaan ja varmista sauvasekoittimella surauttamalla että kastike on sileää. Tarkista kastikkeen maku ja lisää siihen lisää hunajaa, hieman chiliä sekä ripaus suolaa jo se sitä tarvitsee. Huuhtele Rucola ja anna sen kuivahtaa. Lämmitä ohutleivät uunissa tai leivän paahtimessa. Kuori sipuli ja suikaloi se ohuelti. Nosta ylös liha padasta ja riivi se lempeästi suikaleiksi kahdella haarukalla. Valutta liika neste gojimarjoista lävikössä. Leikkaa pitaleipiin viilto sivun ja asettele ruoat kauniisti esille kulhoihin ja leivät koriin ja anna kaikkien ottaa itse lihaa, salaattia, gojimarjoja, sipulia, smetanaa ja kastiketta leipäänsä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...