9. huhtikuuta 2015

Ohutleivät




Tämä on vanha resepti jonka alkuperää en enää muista ja jota taas viime aikoina on tullut käytettyä jonkusen kertaa viimeksi sitruunaisen pulled porkin kera. 

Olen käyttänyt tätä samaa perusreseptiä nestettä vaihdellen, maitoheraa valkosipulijuuston ja chevren valmistuksesta, heraa jogurtin valuttamisesta Tsatsikiin sekä tavallista vettä ja nyt viimeisintä hottia on vesikefiiri jonka kanssa vielä teen erilaisia kokeiluja. Vesikefiiristä voit lukea lisää tekstistäni ginger ale vesikefiiri.

Olen myös vaihdellut jauhoja, tavallisia hienoja vehnäjauhoja, grahamjauhoja, gluteenittomia tattarijauhoja sekä maissijauhoja. Eri jauhot antavat erilaisen leivottavuuden, ja vehnällä saat niistä hyvin ohuita koska taikina kestää pitkälle venyttämisen. Mitä karkeammat jauhot sitä vähemmän sitä tulee käyttää. 

Ei niin pyöreät ja vähän paksut ohutleivät
Taikinan ohutleipiin voi joko kaulia ohueksi kaulimella tai sen puutteessa myös tyhjällä viinipullolla. Ei ole myöskään aivan tyhmää vain venyttää taikinaa ohueksi jauhotetulla pöydällä. Leipien ole pakko olla pyöreitä, olen todennut että neliön muotoinen leipä voi olla vieläkin parempi kuin pyöreä, joten älä ota pulttia jollei leivät ole pyöreitä. Ohutleivät sopivat siten sekä aikuisille että lapsille leivottaviksi kunhan vain aikuiset huolehtivat niiden paistamisesta.

Ohuet leivät voi paistaa joko kuivalla kuumalla pannulla, öljytyllä pannulla tai uunissa kuten reseptissä lukee. Mitä pidempi paistoaika sitä kovempi leipä, pehmeä leipä vaatii vähän matalamman lämmön tai lyhyemmän kypsennysajan.

Vesikeriifiä ohutleivän taikinassa
Taikinan voi tehdä jo valmiiksi edellisenä päivänä ja antaa sen tekeytyä jääkaapissa hyvin muovilla peitettynä. Resepti on hyvin samantapainen kuin pitaleipä resepti mutta tässä leipäreseptissä on vielä yksi hyvä ominaisuus jääkaappiin liittyen jota en vielä paljasta mutta johon palaan piakkoin. Tällä reseptillä saat neljälle aikuiselle riittävästi leipää, joko neljä isompaa ohutleipää, tai kuudesta kahdeksan pienempää leipästä.

Ohutleipää nyhtöpossulle

6-7 dl jauhoja
2 ½ d nestettä
1-2 tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
1 tl sokeria (tai hunajaa)
1 tl tuorehiivaa

Mittaa neste kulhoon, lisää hiiva, suola, öljy sekä sokeri ja sekoita. Lisää kulhoon suurin osa jauhoista ja sekoita kunnes saat tehtyä taikinan jossa vähän sitkoa ja joka pysyy koossa eikä ole vain velliä. Lisää jauhoja jos taikina on liian löysää mutta varo lisäämästä liikaa jottei siitä tule liian kuivaa. Peitä kulho puhtaalla keittiöliinalla ja anna sen nousta tunti, tai pane se jääkaappiin yllä olevan ohjeen mukaan. Jaa taikina neljään samankokoiseen osaan ja kauli ne ohuiksi kaulimella jauhotetulla pöydällä tai leivinpaperilla. Mitä ohuempi sitä parempi ja sitä nopeammin leivät kysyvät uunissa tai pannulla. Lämmitä uuni kuumaksi, 250–300 asteen lämpöiseksi. Paista leivät uunissa kunnes ne ovat saaneet kauniin ruskean väriin mutta varo polttamasta niitä. Tarjoile leivät lämpiminä tai lämmitä ne uudestaan juuri tarjoilun yhteydessä. Uudelleen lämmitetyt leivät kuitenkin kuivahtavat vielä lisää joten tuoreina ne ovat parhaimmillaan.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...