21. toukokuuta 2015

Sydän mielessä grillin äärellä





Sydänmerkki otti yhteyttä kesän herkullisin reseptikisan tiimoilta jossa etsitään ideoita maukkaaseen ja terveelliseen kesäruokaan, ja tämä reseptikisa lähellä sydäntäni puolison ohitusleikkauksen takia. Tarkoitus oli kehitellä paras mahdollinen ateriakokonaisuus käyttämällä vähintään yhtä lueteltua Atrian ja Raision Torino – tuotetta sydänystävällisyys mielessä ja päädyin käyttämään reseptissäni Atria Perhetilan 280g Naturel Broilerin Ohut Fileeleikettä merisuolalla sekä Atria 300 g Viljaporsaan Fileepihvi Naturel.

Olisin niin mielelläni halunnut kehitellä oikeat grillijuhlat mutta se ei nyt tässä tilanteessa olisi ollut järkevää kun olen yksin kissojen kanssa kotona enkä ole juhlatuulella kun sekä puoliso että äiti ovat sairaalassa. Mutta toivoa on, äiti on jo paranemaan päin ja kuntoutuksessa ja puoliso oli viime perjantaina leikkauksessa ja pääsee suurimmalla toden näköisyydellä jo maanantaina kotiin.

Ennen ohitusleikkausta puoliso oli kaksi viikkoa kotona odottamassa sydämen ohitusleikkausta ja söi silloin melkein ainoastaan kalaa, ja ruokavalio oli aivan erilainen kuin se johon nyt on totuttava leikkauksen jälkeen.

Olen aina maininnut resepteissäni että suolaa (ja pippuria) oman makusi mukaan, ja se pätee tässäkin reseptissä. Chili on toinen asia johon olen puolison sairauden takia joutunut miettimään chilin käytön uudestaan, ei siksi etteikö sitä voisi käyttää, vaan sen että itse haluan enemmän kuin hän joten olen alkanut lisätä chiliä vasta lopussa, jo jokainen saa lisätä itse miten paljon tulisuutta haluaa.

Valitsin tehdä sekä possunlihavartaat että kanavartaat, ja koska jouduin sattuneesta syystä grillaamaan sisällä parilalla, mietin pitkään miten saisin ruoanvalmistuksen toimimaan ilman että koko parilapannu olisi taas palanut karrelle marinadeista ja glazesta, ja keksin että tämän maustamisen voi tehdä itse grillauksen jälkeen, jolloin sokeri ei pala mustaksi, kunhan vain sivelee mausteet lihan pinnalle nopeasti ennen lihan jäähtymistä, ja pitää lihavartaat lämpiminä syöntiin asti. Toiseksi tämä tapa on myös hyvä jos ruokailijoiden seassa on allergisia, he voivat syödä samalla tavalla grillattuja vartaita mutta heidän vartaansa jätetään sivelemättä mausteilla.

Lisukkeiksi valitsin Coleslaw tyyppisen salaatin jossa perinteisen kaalin, sipulin ja porkkanan lisäksi myös fenkolia sekä appelsiinia. Appelsiinin voit halutessasi joko fileoida tai vain kuoria ja viipaloida salaatin sekaan. Muista vain ottaa sen mehu talteen salaattiin. Kastikkeena majoneesia kevyempi vinaigrette ja jossa käytetty Extra Virgin oliiviöljyä sekä omenaviinietikkaa, ja toisena lisukesalaattina grillatun vihreän parsan lisäksi italialaistyylisen Panzanella salaatin jossa on papuja kuitujen takia ja myös vinaigrettekastike mutta Malbec viinietikalla jossa aivan mahtava pähkinäinen maku. 

Jollei sinulla ole Malbec viininetikkaa tai et löydä sitä kaupasta voit käyttää tavallista punaviinietikkaa. Papuina voi käyttää joko valmiiksi kypsennettyjä tölkkipapuja omien makutottumuksiesi mukaan, tai kokeilla pakastealtaasta uutta papusekoitusta jossa pavut vain kiehautetaan ja annetaan jäähtyä panzanellaan. 

Grillattua paprikaa saa ostettua valmiina kaupasta jollei itse halua sitä grillata. Paprika vaan grilliin tai uuniin 300 asteeseen kunnes se on saanut hiiltynyttä pintaa. Paprika kulhoon joka peitetään tiiviisti muovikelmulla ja paprikan annetaan olla muovin alla höyrystymässä. Tämän jälkeen kun sormet pystyvät koskemaan paprikaan sen kuori irtoa helposti ja se kuutioidaan salaattiin.


Aterian hiilihydraatit tulevat Panzanellan toissa päiväsestä kokojyväleivästä sekä lisukkeena tarjoiltavan folioperunan muodossa jonka tietenkin unohdin uuniin joten se valitettavasti jäi pois annoksesta ja valokuvaamatta. Puhtaaksi harjatut perunat vain folioon ja grilliin noin tunniksi, kolmeksi vartiksi kypsymään, ne voi kypsentää jopa hiilloksella jos käytät hiiligrilliä. Ja niiden mausteeksi ruohosipulilla maustettua kermaviiliä.

Pane bambutikut likoamaan lämpimän veteen ainakin puolituntia ennen kuin pujotat niihin lihat niin ne eivät pala yhtä helposti grillauksen aikana. Ja huomaa että vartaat maustetaan vasta grillauksen jälkeen sivelemällä niihin maustesekoitukset.

Ruoatt ovat laktoosittomia paitsa kermaviili johon voit valita laktoosittoman kermaviilin, ja vain Panzanellassa on gluteenia, ja voit siihen käyttää gluteenitonta leipää jos se on sinulle ongelmana. Tahini sen sijaan tehdään seesaminsiemenistä joka on hyvä tietää jos olet niille allerginen.

Huomaa että lautasmallilla jossa lihaa neljäs osa lautasesta on lihaa ja loput vihanneksia sekä hiilihydraatteja. Tämä tarkoittaa sitä että tällä reseptillä saat ruokittua vähintään 6 jopa 8 henkeä lisukkeineen jos he vain pysyvät lautasmallissa. Tietenkin myös lautasen koolla on osansa asiaan, isommalta lautaselta syö enemmän kuin pienemmältä.

Possun grillivartaat

Atria 300 g Viljaporsaan Fileepihvi Naturel
1 dl ketsuppia
1 valkosipulinkynsi
ripaus valkopippuria

Kanavartaat

Atria Perhetilan 280g Naturel Broilerin Ohut Fileeleikettä
3 rkl tahinia
1 valkosipulinkynsi
3 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa

Panzanella

3 viipaletta kokojyvä Ciabattaa tai vehnäistä kokojyväleipää
1 punasipuli
400 g erivärisiä kirsikkatomaatteja
2 isoa tomaattia
2 grillattua punaista paprikaa
3-4 dl papuja
½ nippu tuoretta basilikaa
3-4 isoa oksaa lehtikaalia
ripaus sokeria
ripaus suolaa
rouhittua mustapippuria
1 nippu tuoretta Rucolaa
3 rkl Malbec viinietikkaa
6 rkl oliiviöljyä

Kaalisalaatti fenkolilla ja appelsiinilla

1 kerä uuden sadon kaalia
1 iso Fenkoli
2 porkkanaa
1 iso keltasipuli
1 appelsiini
1 tl kuminaa
3 rkl oliiviöljyä

Lisukkeeksi

2 nippua vihreää parsaa
6-8 uuniperunaa
1 dl kevytkermaviiliä
½ nippu ruohosipulia
1 iso sitruuna
Chilitahnaa tai chiliöljyä, suolaa ja pippuria tarjoiluun

Huuhtele yritit ja vihannekset ja anna niiden kuivahtaa. Halkaise kirsikkatomaatit ja leikkaa isommat tomaatit pienemmiksi suupalan kokoisiksi paloiksi ja pane ne kulhoon panzanellaa varten. Kuori punasipuli, leikkaa kahtia ja leikkaa puolikkaat pituussuunnassa kolmeen osaan. Suikaloi sipulin puolikkaat. Kuutio grillattu paprika ja lisää myös se kulhoon tomaattien. Mausta panzanellaa ripauksella sokeria ja suolaa ja sekoita. Voit pusertaa osaa tomaateista kulhossa jotta niistä tulee lisänestettä Panzanellan. Lisää salaattiin punaviinietikka ja oliiviöljy ja sekoita. Kuutioi kuivahtanut toissapäiväinen leipä ja lisää salaatin sekaan. Sekoita ja anna nesteiden mehustua ja kostuttaa leipä huoneenlämmössä noin tunti, pari. Pese ja harjaa perunat ja kääri ne folioon. Anna perunoiden kypsyä grillissä noin 45 minuuttia tunti kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä. Pese parsat ja poistaa niiden tyvestä puinen kohta napsauttamalla ne poikki. Kuori porkkanat ja kuori keltasipuli. Raasta porkkanat karkeasti ja suikaloin sipuli hienon hienosti terävällä veitsellä tai mandoliinilla. Tee sama kaalille ja fenkolille. Sekoita kaikki ainekset salaattikulhossa. Kuori appelsiini ja joko fileoi se kulhon päällä tai viipaloi se. Jos viipaloit kaada mehut kulhoon. Sekoita salaattikastike omenaviinietikasta ja öljystä, mausta ripauksella suolaa ja mustapippurilla. Rouhi kumina morttelissa ja lisää kulhoon. Sekoita kaikki ja pane kaali-fenkolisalaatti jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Leikkaa ruohosipuli hienoksi ja pane kulhon, lisä kermaviili ja sekoita. Pane ruohosipulilla maustettu kermaviili jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Leikkaa kummankin lajin lihaviipaleet kolmeen tasaleveään suikaleeseen. Paloittele suikaleet tasakokoisiksi paloiksi. Pujottele 8 bambuvartaaseen kumpaakin lihalajia varten tasa paljon paloja jokaiseen vartaaseen. Litistä lihaa jotta lihapalat ovat tiiviisti kiinni toisissaan. Valmista maustekastikkeet sekoittamalla ainekset keskenään mutta katso ohje kanavartaiden kastikkeen valmistuksen suhteen reseptistäni Sabran Falafel, jossa käytän samaa kastiketta sillä erolla että tässä on myös hunajaa. Lisää hunaja vasta kun olet saanut kastikkeen kokoon. Laimenna kastikkeet vedellä jos ne ovat kovin paksuja, niiden tulee olla vähän paksumpia kuin piimä. Grillaa lihat kuumalla grillillä vartaita käännellen kunnes ne ovat saaneet kauniin paahtuneen pinnan. Nosta vartaat lämmöltä ja sivele ne omilla mausteseoksellaan ja pidä lämpiminä. Grillaa parsat kunnes ne ovat saaneet kauniit grilliraidat. Halkaise sitruuna ja pane se leikkauspinta grilliritilää vasten. Grillaa sitruunaan noin puoli minuuttia kunnes se on saanut kullan ruskeita raitoja pintaa ja on paahtuneen näköinen. Tiristä grillatuista sitruunoista mehua parsojen päälle. Tarkista Panzanellan tila sekoittamalla sitä ja katso onko leipä imenyt itseensä nesteet. Jos on lisää puolikas satsi salaattikastiketta. Hienonna lehtikaali ja Rucola, nypi basilikan lehdet varsista ja lisää Panzanellan sekaan ja sekoita. Ota perunat pois grillistä ja asettele kaikki herkut tarjolle pöytään kulhoissaan ja omille vadeilleen ja aloita grillijuhlat.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...